Keikka: Torchia
Päivämäärä: | Lauantai 16.12.2017 |
---|---|
Esiintyjät: | Torchia Hated Maniac Abductor |
Paikka: | Joensuu, La Barre |
Lisätietoja: | A CURSE UPON FINLAND TOUR 2017 Tamperelainen metallibändi Torchia julkaisi mairittelevia arvosteluita keränneen debyyttialbuminsa 'Of Curses and Grief' lokakuun 27. päivä. Orgaaniseen soundimaailmaan vahvasti pohjautuvan albumin tuotti Suomen legenda Hiili Hiilesmaa (HIM, Amorphis, Ensiferum). Vokalisti Edward Torchian johtama yhtye käväisi syksyllä levyn julkaisun kynnyksellä kiertueella Taiwanissa saakka ja tuo nyt raivokkaan ravistelevan livemessunsa Joensuuhun osana A Curse Upon Finland -kiertuettaan. Illan manaukseen liittyy mukaan nelihenkinen thrash metal-yhtye HATED. Tamperelainen orkesteri on ollut kasassa juhannuksesta 2015, ja ensimmäinen kolmen kappaleen äänite ”Elevator Beatdown EP” nauhoitettiin lokakuussa 2015 Tampereen Monitoimitalo 13:ssa. Alkuvuonna 2016 yhtye julkaisi kahden kappaleen EP:n. Lisää materiaalia on lyhytsoiton muodossa luvassa loppuvuodesta 2017. Yhtyeen vaikutteina ovat toimineet legendaariset ”Big Four”- yhtyeet Metallica, Megadeth, Slayer ja Anthrax, sekä liuta modernin metallin edustajia kuten Lamb of God ja Mastodon. HATED ei yritä keksiä pyörää uudelleen, vaan vaikutteet kuuluvat musiikissa vahvasti. Yhtyeen fokus on hyvissä riffeissä sekä koukuttavissa kappaleissa. Kolmantena bändinä nähdään paikallinen rässijyrä Maniac Abductor! 100% Thrash Metal No Bullshit! Torchia 'Of Curses and Grief' album stream: http://bit.ly/2zwwFb6 'Fury' musavideo: http://bit.ly/2A5F56g HATED 'Elevator Beatdown' EP: http://bit.ly/2iEoZfL Maniac Abductor 'Fight or Die' musavideo: http://bit.ly/2j0v8Ts Torchia, HATED, Maniac Abductor La Barre, Joensuu la 16.12.2017 Ovet klo 22:00 Liput 6¤ https://www.facebook.com/events/653340248389219/ |
Internet: | https://www.facebook.com/Torchiaband http://ravintolalabarre.fi/wordpress/ |