Muusikoiden.net
24.09.2021
 

Etusivulle
ArtikkelitHakuOmat artikkelit
Palaute

24.08.2021: Pedaalilauta v2.0: erään laudan siivous


(Tämä artikkeli on tavallaan jatko-osa ja päivitys artikkelille, jonka väänsin vuonna 2013: https://muusikoiden.net/artikkelit/1867
...Return of the Pedal Board Strikes Back.)


Jokaisen kitaristin pitäisi läpikäydä ja remontoida pedaalilautansa vähintään kerran kymmenessä vuodessa - mielellään useamminkin. Pois lukien tietysti ne, joiden pedaalilauta on sama kuin yksi multimylly tai Antti Hulkon tyyliin yksi fuzz-pedaali.

Tässä oman pedaalilautani tarina. Saman, josta kirjoitin alun perin 2013 ( https://muusikoiden.net/artikkelit/1867 ). Kaikki lähti liikkeelle siitä, kun lähdin korjaamaan muutamaa tunnistettua ongelmaa:


- Pedaalilauta oli pahasti rämettynyt. Vuosien varrella olin lisäillyt ja poistellut pedaaleja kulloistenkin mieltymysten mukaan sinne tänne periaatteella "laitetaan mihin mahtuu". Laudassa oli kiinni pedaaleja, joita en oikeastaan koskaan käyttänyt.

- Bändikäyttöä ajatellen laudassa oli kaksi merkittävää puutetta: ei mölyporttia eikä viritysmittaria.

- Bändikäytössä osoittautui myös varsin ongelmalliseksi, että jotkin usein polkemani polkusimet olivat laudan takarivissä. (Tämän taustalla oli rakennuslogiikka "efektilenkin pedaalit takariviin ja vahvistimen eteen tulevat eturiviin".) Kun edessä oli jokin niinkin korkea pedaali kuin Visual Soundin Route 66, usein kävi, että sen takana ollut pedaali jäikin menemättä päälle tai pois kun yritin polkaista oikeassa kohdassa.

- Laudan kytkennät olivat menneet turhan monimutkaisiksi. CIOKsin ja normaalin neljän piuhan lisäksi oli lisämuuntajaa ja ekspressiopedaalin piuhaa, jotka piti kytkeä erikseen. Lisäksi muutamat erillisten piuhojen kytkentäkohdat olivat jääneet "rämettymisen" seurauksena ahtaiksi rakosiksi pedaalien väliin, ja kytkeminen onnistui vain jotain pedaalia hieman nostamalla. Tämä puolestaan lannisti kotisoittelussa sen verran pahasti, että kotona ollessani en pedaalilautaa yleensä edes viitsinyt kytkeä.


Aluksi lähdin vain selvittämään, miten olisin mahdollisimman pienellä vaivalla voinut ottaa turhat polkusimet irti ja laittaa noise gaten ja viritysmittarin tilalle. Pedaalit kun on reikäpeltinauhoihin ruuvattuja, ja pedaalin vaihtaminen voi olla yllättävänkin työlästä, mikä houkuttaa minimoimaan tuon työn.

Kun olin pyöritellyt erilaisia kytkentävaihtoehtoja päässäni muutaman päivän, päädyin kuitenkin repimään kaikki pedaalit ja piuhat irti ja kasaamaan koko laudan uusiksi. Suunnitteluun vierähti päivä jos toinen, toteutukseen puolitoista.

Voin sanoa: kyllä kannatti.

Tällainen siitä tuli:

ENNEN VAHVISTINTA:
(kitara) -> Boss PS-6 Harmonist -> MXR EVH Phase 90 -> Visual Sound Route 66 -> (vahvistin)

VAHVISTIMEN EFEKTILENKKI:
(send) -> Source Audio EQ2 -> ISP Decimator II -> TC Electronic Nova Modulator -> Boss DD-7 Digital Delay -> TC Electronic Trinity Reverb -> (return)

Virtalähde edelleen CIOKS DC-10.

(Kts. kuva)


Miksi urakka oli aherruksen arvoinen


1) Noise gate ja viritysmittari

Tähän liittyy hauska pikku tarina. Ajattelin laittaa laadukkaan paristokäyttöisen (pääasiallista orkesterisoitintani varten hankitun) analogisen viritysmittarin piuhalla kiinni vain virityksen ajaksi (jolloin sitä tietenkään ei olisi voinut käyttää esim. kesken setin, ja kyllä ne Gibsonitkin menevät epävireeseen, kun kieliä kurittaa) ja ostaa pelkästään noise gaten. No, lähdinpä sitten selaamaan suomalaisten firmojen sivuja, mistä saisi laadukkaan noise gaten. Kyllähän se ISP:n Decimator löytyi melko helposti Suomesta.
Sitä ennen erään toisen suomalaisfirman sivulla - kun laittoi haun "noise gate" - löytyi vain yksi tuote. Source Audion EQ2. Kapistuksen manuaalia selaamalla ilmeni, että kas, onhan siinä tosiaankin jonkinlainen heppoinen noise gate -viritelmäkin. Säätövara tosin loppuu niille main, missä ISP:llä se vasta alkaa.
Mutta EQ2:n muut ominaisuudet löivät ällikällä. Sellainen graafisen ja parametrisen EQ:n yhdistelmä, josta en takavuosina (80-luku) olisi osannut uneksiakaan. Pääsee suoraan käpistelemään juuri tiettyjä kriittisiä taajuuksia, mitä joissain vahvareissa on ja jotka eivät usein osu suoraan minkään graafisen EQ:n vakiokaistoille. Mikä parasta, myös neljä muistipaikkaa. Roudatessa kun ne MXR:n 10-kaistaisen sliderit pruukasivat toisinaan siirtymään hieman, ja muutenkin eri vahvistinten kanssa halusin toisinaan käyttää hieman erilaisia säätöjä, myös eri käyttötarkoituksen mukaan. Soolobuustinkin saa väännettyä johonkin muistipaikkaan. Ja kas, virtatarve sopii kuin nenä päähän siihen, mitä CIOKS antaa. MXR sen sijaan vaati 18 volttia ja oman muuntajan. Kirsikkana kakun päällä... tadaa! ...viritysmittari! Do dih!

Rehellisyyden nimissä EQ2:n viritysmittari ei ole mikään kovin huippu (samaa sarjaa monien digitaalisten multipaavojen viritysmittarin kanssa), aiempi analoginen mittarinikin painii ihan eri sarjassa. Mutta ajaa EQ2:n mittarikin asiansa, ehdottomasti parempi kuin ei mitään. Tästäpä siis tulikin oiva korvaaja MXR:lle, monella rintamalla!

Molemmat uudet hankinnat päätyivät efektilenkkiin. EQ:n käyttötarve liittyi nimenomaan esivahvistimesta tulevan soundin viilaamiseen, ja noise gate hurinan ja sihinän minimointiin säröllä soitettaessa.


2) Turhat polkusimet pois

Ihan ensimmäisenä lähtivät pois kaikki distortion-/vahvistinemulaattoripedaalit. Olin joskus niitä hankkinut siinä ajatuksessa, että saa tavallaan lisäkanavia ja uusia soundeja vahvariin. Ja jos joskus joutuu soittamaan vieraalla vahvarilla, saa edes jonkin tutun särösoundin. Siinä pyöri laudassa Wampleria, Bogneria ja muutamaa muutakin laadukkaana pidettyä merkkiä.
Aikuisten oikeasti ne olivat täysin turhia: en käyttänyt niitä koskaan. Siitä yksinkertaisesta syystä, että paraskin pedaalisärö kalpeni auttamattomasti putkivahvarin omalle särölle. En itse asiassa ihan edes ymmärrä, miksi kukaan haluaisi käyttää mitään transistoripohjaista distortion-pedaalia putkivahvarin kanssa. Jotkut kai sanovat käyttävänsä cleania putkivahvaria, johon sitten lisäävät säröt pedaalista. Mutta miksi ihmeessä? Jos haluaa soittaa särötetyllä putkivahvarilla, eikö silloin järkevämpi hankkia saman tien vahvari, josta lähtee kelvollinen putkisärö? Keskinkertainenkin putkisärö pesee pedaalisäröt sata-nolla.

MXR:n 10-kaistainen EQ lähti pois aiemmin todetun mukaisesti. Kaipa sitä voisi kuvitella joskus käyttävänsä säädettävänä OD-buustina vahvarin edessä (omalla muuntajallaan), mutta todennäköisyys että tuollaista viitsisin ikinä kokeilla on häviävän pieni.

Viimeisenä ja pisimmän harkinnan jälkeen laudasta lähti CryBaby 535Q. En tarvitse sitä, koska en ole Kirk Hammett! :) Oikeasti tähän päätökseen johti lähinnä se havainto, että soitin tavan mukaan jopa 90-minuuttisen settilistan läpi polkaisematta kertaakaan wahia. Muille polkimille (pois lukien yllä mainitut distortion-boksit) löytyi jatkuvasti käyttöä. Näihin runsaasti käytettyihin kuului myös Bossin Pitch Shifterin ekspressiopedaali, jolla tein "kampikikkoja" ja dive bombeja kiinteätallaisilla Gibsoneilla varmaan joka toiseen biisiin. Tai useamminkin! :D En siis ehkä ole Kirk, mutta jokin piilevä EVH-geeni taitaa sittenkin kummitella syvällä selkäytimessä yhä. Niinpä oli luontevaa heittää kookkaista ekspressiopolkusimista Bossi sisään ja 535Q ulos. Tämä osoittautui heti tismalleen oikeaksi ratkaisuksi, sillä se mahdollisti myös kaksi seuraavaa parannusta (kohdat 3 ja 4): nyt koko pedaalisetti mahtui yhteen samaan laukkuun, eikä 535Q:lta vapautuneen CIOKS-lähdön myötä ulkoisia muuntajiakaan enää tarvittu.

Toisin kuin muut ulostetut pedaalit, 535Q kulkee kuitenkin yhä mukana kitaratarvikelaukussa oman erillisen muuntajansa kanssa. Sieltä sen saa helpohkosti lisättyä, jos Hendrix-fiilistelyn tarve lyö joskus vasten kasvoja.


3) CIOKSin virtalähtöjen optimointi

Kaikki CIOKSin eristetyt lähdöt ovat nyt käytössä, ja kaikki pedaalit saavat virtansa CIOKSista. Millampeeritkin mätsäävät aika mainiosti pedaalien vaatimuksiin. Ulkoisia muuntajia ei tarvita, CIOKS tulee tehokkaasti hyödynnettyä.


4) Plug-and-Play

Laudan edellinen iteraatio alkoi olla turhauttavan työläs kytkettävä, kun oli ylimääräistä muuntajaa ja pedaalijohtoa, joita oli aina survottava pedaalien väliin, ennen kuin pääsi soittamaan. Nykyversio sen sijaan on juuri niin kompakti paketti kuin pedaalilaudan kuuluukin olla: kaikki kulkee mukana samassa laukussa, vain tavalliset neljä piuhaa kiinni ja virtajohto rasiaan ja soitteleemaan. Lisäksi äänipiuhojen kytkeminenkin on helpompaa, kun useimpien pedaalien ulkoiset kytkennät ovat laudan reunassa ja Pitch Shifterilläkin - johon kitarapiuha tulee - on kytkennän vieressä enemmän kuin riittävästi tyhjää tilaa. Mikään ulkoisiin piuhoihin kytkettävä pedaali ei ole enää ahtaassa raossa toisten pedaalien välissä. (Tämä on pohjimmiltaan syy, miksi EQ2 ja Decimator ovat "ylösalaisin" laudassa: että kytkentä olisi laudan ulkoreunassa. Polkeminen onnistuu silti.)


5) Usein poljettavat pedaalit eturivissä

Tämä oli merkittävin asetteluun vaikuttanut tekijä. Vuosien kokemus oli osoittanut, mitä pedaaleja poljin eniten, tyypillisesti montaa kertaa esim. saman biisinkin eri osien välillä. Toisaalta osa näistä oli efektilenkkikamaa, osa kuului vahvarin eteen. Näin ollen aikaisemmin käyttämäni eturivi-/takarivijaottelu ei ollut järkevä.
Rupesin latomaan eturiviin niitä polkimia, joita oli tarve päästä polkemaan helposti ja usein. Takariviin harvemmin polkaistavat. Ja sitten vahvarin eteen tulevat pedaalit oikealle, efektilenkin pedaalit vasemmalle. Oikeastaan varsin intuitiivinen ryhmittely.
Ja kyllä, vaikka laudassa on Nova Modulator, tarvitsen silti myös erillisen dedikoidun phaserin (MXR EVH Phase 90). Ero on siinä, että Nova on efektilenkissä ja Phase 90 vahvarin edessä. Siinä Phase 90 tuottaa miedomman ja varsin maukkaan phasetuksen, joka sopii yllättävänkin moneen biisiin, niin cleaniin kuin säröön, komppiin kuin sooloon. Itse asiassa käytän sitä useammin kuin Novan kaikkia modulaatioefektejä yhteensä.


6) Reikäpeltinauhan katkominen

Okei, tämä ei ehkä näy kuvasta. Näkymätön mutta toiminnallisesti huomionarvoinen muutos kuitenkin.
Yksi vanhan laudan modausta hankaloittava tekijä oli, että olin alunperin laittanut pedaalit kahteen reikäpeltinauhasta leikattuun "kiskoon" kiinni ylä- ja alariviin. Tämä ei olisi toiminut hyvin edes siinä tapauksessa, etten olisi halunnut tehdä muutoksia lautaan: ruuvit kun eivät olleet samassa kohden eri pedaaleissa. Ja auta armias, jos halusi vaihtaa tai siirrellä pedaaleja! Kokonaiset kiskot piti irrottaa.
Nyt olen käyttänyt mieluummin useita lyhyitä reikäpeltinauhan pätkiä parille tai max kolmelle pedaalille, usein yksittäisille pedaaleillekin. Yksinkertaistaa mahdollisia jatkotöitä jonkin verran.
Tulevaisuuden suunta taitaa kuitenkin olla velcron suuntaan. Joitakin pedaaleja (esim. Source Audio EQ2) ei yksinkertaisesti ole suunniteltu ruuveilla kiinnitettäväksi.


=> Lyhyt yhteenveto: toimii.

Mutta...


Maailma ei silti ole vielä valmis


Jotain kehitettävääkin vielä on:

Visuaalinen ilme

Pitkälti reikäpeltinauhan syytä. Sitä ei saanut kovin hyvin taivuteltua kaikkien pedaalien alle, minkä seurauksena jotkin ovat vähän kohollaan. Ei haittaa käyttöä, ja kyllä se siitä poljeskelun myötä tietysti vähitellen vähän asettuu.
Kaikkiin pedaaleihin tuo reikäpeltinauha ei ollut kovin toimiva kiinnitysmenetelmä muutenkaan. Route 66:n ruuvit ovat niin pieniä, että eivät oikein pysy kiinni, jos vääntää reikäpeltiä väliin. EQ2 pisti pahemmaksi: sen pohja on täysin sileä ilman ruuvin ruuvia! En tohtinut laittaa remmiä kovin tiukalle upouuteen pedaaliin vaan tiivistettä väliin ja, kuten tarkkasilmäinen huomaa, kaksi ruuvia lautaan estämään pedaalin hölskymisen pituussuunnassa. Jotkin pedaalit on selvästi suunniteltu velcrolla kiinnitettäviksi.
Kuvasta näkyy myös, että muutama spedu on hieman laudan vasemman reunan ulkopuolella. Bossin ekspressiopedaalin oikealle puolelle sen sijaan jää vielä tyhjää tilaa. Tämä on kuitenkin ihan suunniteltu juttu. Bossin ekspressiopoljin on sen verran pitkä ja massiivinen, että jos se olisi yhtään oikeammalla, pedaalilaukkua olisi vaikea sulkea murtamatta vetskaria.


Liian pitkä ekspressiopedaalin piuha

Pitäisi jostain kaupasta hommata hiukkasen lyhempi stereoplugillinen piuha. Tuo ekspressiopedaalin piuha oli ihan ok, kun polkusin oli laudan ulkopuolella, mutta nyt aivan turhan pitkä johtorulla. Kuin kerälle vetäytynyt käärme nokosilla pedaalilaukun pohjalla.


ISP Decimator GString?

ISP:n oman suosituksen mukaan efektilenkissä olevan Desimaattorin kaverina pitäisi olla toinen vahvarin edessä tai sitten pitäisi käyttää kalliimpaa GString-versiota. Päädyin kuitenkin tähän perusmalliin KISS-periaatteella (Keep It Simple, Stupid). Käyttötarpeeni lähinnä tiettyjen vahvarien/säätöjen tuottama extramöly säröllä soitettaessa, cleaneille ja pikkurosoille voin surutta polkaista vaikka ISP:n pois päältä. Feedback ei ole ollut minun kitarakamoillani ongelma, siksi en ole kaivannut vahvarin eteen mölynpoistajaa. Jos käytäntö osoittaa, että ISP ei pelkästään lenkissä pelitä odotusten mukaisesti, arvioidaan tämä puoli sitten uudestaan.

Kirjoittanut LesPaul70 24.08.2021

            1200×1040  -  350 kt.


Arvostelu

5,05,05,05,05,0    (5 arvostelijaa)
Kirjaudu sisään arvostellaksesi!


Kommentit

Meteoristi: Mielenkiintoinen kirjoitus, perkele!
rosberg: Este- ja erotiikkaa.
MiNopa: Kolvi käteen ja määrämittaisilla väkikaapeleilla. Turha sitä signaalia on heikentää erilaisilla häiriötä imevillä kaapelikeloilla tai ylimääräisellä vastuksella.

Yhteensä 3 kommenttia. Lisää kommentti!

Artikkelit: Omat soittokamat

Tulostettava versio

Tulostettava version ilman kuvia

Lähetä pikaviesti kirjoittajalle

 Copyright ©1999-2021, Muusikoiden Net ry. Kaikki oikeudet pidätetään.  
Käyttöehdot | Rekisteriseloste | Netiketti | Mediakortti