Uutiset
Tällä sivulla olevia vanhoja uutisia lukemalla voit katsoa Muusikoiden.netin historiaan. Uutiset ovat listattuna uusimmassa vanhimpaan. Viimeisimmät uutiset ovat nähtävissä myös etusivulle.
13.04.2023 - Alesso ja monia muita kiinnitetty Ruisrockiin
EDM-jätti Alesso tuo upean lavashownsa Ruisrock-perjantaihin. Pitkän uran tehnyt artisti soittaa progressiivista housea, jonka halki kulkevat täydellisiksi hiotut melodiat ja vahvat rave-elementit. Miljardit toistokerrat, räjähtävän suosion saavuttaneet singlet Katy Perryn ja Zara Larssonin kaltaisten supertähtien kanssa sekä vuosikymmenen ura kansainvälisine kiertueineen kertovat omaa tarinaansa DJ-huipusta.
Kotimainen ohjelma jo 56 artistin laajuinen
Ruisrockin runsaslukuinen kotimainen ohjelma laajenee erityisesti rapin puolella. Festivaalilauantaina nähdään vastikään uutta musiikkia julkaissut Isaac Sene, joka singahti kansansuosioon viime vuoden UMK:n myötä. Artistin kanssa esiintyy tuore nousija ADI. Lavoille nousee myös yhteiskunnallisena vaikuttajana tunnettu Yeboyah, joka on tehnyt paluun musiikkikentälle. Lisäksi ohjelma kasvaa muun muassa Tippa T -sinkustaan tunnetulla Turistilla ja Slanilla, joka on yksi kiinnostavimmista tulokkaista genressään.
Rap-ohjelman lisäksi myös R&B-ohjelma kasvaa laulaja-lauluntekijä Pihlajalla. Vaihtoehtopopia festivaalille tuo Knife Girl, joka on vastikään noussut musiikkipiirien kiinnostuksen kohteesta suuren yleisön huulille.
Ruisrock järjestetään 7.–9.7.2023 Turun Ruissalossa. Lisää artistijulkistuksia on luvassa kevään aikana. Ruisrockin päiväkohtainen ohjelma on julki ja kaikki lipputyypit myynnissä Tiketissä. Osa lipputyypeistä on myyty tai varattu loppuun.
12.4.23 mennessä julkaistut artistit:
Perjantai
Alesso (SE), Lil Yachty (US), Zara Larsson (SE), The 1975 (UK), Denzel Curry (US), ibe, JVG, Samu Haber, Arppa, Cledos, Etta, Gasellit, jambo, Käärijä, Karri Koira, Knife Girl, Lauri Haav, Maija Vilkkumaa, Malla, Ramses II, Yona, Younghearted
Lauantai
Skrillex (US), Antti Tuisku, PinkPantheress (UK), Yung Lean (SE), Gettomasa, Haloo Helsinki!, Alma, Anna Puu, Benjamin, Eevil Stöö & Stepa, Ege Zulu, Isaac Sene x ADI, Isac Elliot, Jami Faltin, Kissa, Kuumaa, Linda Fredriksson Juniper, Mouhous, Olavi Uusivirta, pehmoaino, Pihlaja, Slani, SOFA, Sexmane, VIIVI, Yeboyah
Sunnuntai
Lil Nas X (US), Machine Gun Kelly (US), Yeat (US), Emotional Oranges (US), slowthai (UK), Apulanta, Vesala, ABREU, Aliisa Syrjä, BEHM, BESS, Costi, Elsi Sloan, Erika Vikman, Huora, Maustetytöt, Paperi T, Ruusut, Stoned Statues, Turisti, Yrjänä
www.ruisrock.fi
Vuoden 2023 uutiset
05.01.2023 | Elektronisen Mansepopin spesialisti Retropop julkaisee täyspitkän albumin Voitaisko olla? |
18.01.2023 | Galleriassa Yeboyah |
20.01.2023 | Ruisrockiin yli 20 uutta artistikiinnitystä: Mukana Machine Gun Kelly ja slowthai |
04.02.2023 | Galleriassa Haloo Helsinki |
17.02.2023 | Galleriassa Ida Paul ja Kalle Lindroth |
22.03.2023 | Lil Yachty, The 1975 ja monia muita Ruisrockiin |
07.04.2023 | Ilosaarirock julkaisi koko festivaaliohjelmansa |
13.04.2023 | Alesso ja monia muita kiinnitetty Ruisrockiin |
23.05.2023 | Ruisrockin ohjelma on valmis |
02.06.2023 | Muusikoiden.net Miitti 2023 |
15.11.2023 | Uusi sivusto avattu! |
› Uutisarkisto (yhteensä 2290 uutista)