Uutiset

Tällä sivulla olevia vanhoja uutisia lukemalla voit katsoa Muusikoiden.netin historiaan. Uutiset ovat listattuna uusimmassa vanhimpaan. Viimeisimmät uutiset ovat nähtävissä myös etusivulle.

06.07.2017 - Crimfall julkaisee kolmannen albuminsa ”Amain” 25.8.17, maistiainen nyt kuultavissa

06.07.2017 - Crimfall julkaisee kolmannen albuminsa ”Amain” 25.8.17, maistiainen nyt kuultavissa
Crimfall - Kuva: Olli Häkkinen

Helsinkiläisen Crimfallin edellisestä levystä ”The Writ of Sword” on ehtinyt vierähtää kuusi pitkää vuotta, mutta elokuun 25. päivä maineikas pitkän linjan levy-yhtiö Metal Blade julkaisee ”Amain” -nimisen seuraajan. Tulevalla albumilla sävellykset ovat aiempaa kunnianhimoisempia ja moniulotteisempia sisältäen niin monumentaalisia orkestraatioita, ylväitä melodioita kuin rauhallisempaa tunnelmointiakin. Sanoitusten aihepiirit käsittelevät niin turhaan käytyjä sotia, vapautumista uskonnollisista dogmeista kuin kahlitsevista perinteistä.

Yhtye kommentoi tulevaa levyä seuraavasti: ”Kuuden vuoden uurastus on vihdoin saatu päätökseen emmekä voisi olla enempää ylpeitä tästä saavutuksesta. Tästä hyvänä esimerkkinä toimikoon nyt julkaistava ensimmäinen single ”The Last of Stands”, joka edustaa albumin ryhdikkäintä ja mahtipontisinta puolta. Kappaleessa päästämme irti kertaheitolla kaiken vuosikausien aikana patoutuneen turhautumisen noudattaen armottomasta sodankäynnistä tuttua ”Voitto tai kuolema!” -periaatetta.”

”The Last of Stands” kuultavissa osoitteessa www.metalblade.com/crimfall

Crimfall keikalla Helsingissä 13.10. Ensiferumin ja Wolfheartin kanssa, paikkana The Circus.

”AMAIN”-BIISILISTA
1. Eschaton
2. The Last of Stands
3. Ten Winters Apart - pt1. Far from Any Fate
4. Ten Winters Apart - pt2. Song of Mourn
5. Ten Winters Apart - pt3. Sunder the Seventh Seal
6. Ten Winters Apart - pt4. Dawn without a Sun
7. Mother of Unbelievers
8. It's a Long Road
9. Wayward Verities
10. Until Falls the Rain

KOKOONPANO
Mikko Häkkinen – laulu
Helena Haaparanta – laulu
Jakke Viitala – kitara
Miska Sipiläinen – basso
Janne Jukarainen – rummut

DISKOGRAFIA
As the Path Unfolds... (Napalm 2009)
The Writ of Sword (Spinefarm 2011)
Amain (Metal Blade 2017)

http://www.crimfall.com/
https://www.facebook.com/crimfall/
https://twitter.com/crimfallmusic
https://www.youtube.com/user/CrimfallOfficial

Vuoden 2017 uutiset

16.01.2017Ilosaarirock laajenee kolmipäiväiseksi
24.01.2017Galleriassa MØ
31.01.2017Ruisrock julkaisi laajan kattauksen ensi kesän esiintyjiä
09.02.2017Galleriassa Robin
10.02.2017Devon Allman PuistoBluesiin
16.02.2017Galleriassa Apocalyptica
02.03.2017ILMIÖ-festivaali herää henkiin!
08.03.2017Sydän, sydän -yhtye Molskis -LP:n julkaisukiertueella
11.03.2017Ruisrock julkaisi lisää nimiä – mukana Bastille, Galantis ja Tyga
14.03.2017Galleriassa Air
23.03.2017ILMIÖ-festivaalin artistit on julkaistu!
13.04.2017Hombre Lampisen muistokonsertti Turussa La 13.5. 2017
03.05.2017Brittiläinen Charli XCX Ruisrockiin
15.05.2017Galleriassa Anna Abreu
23.05.2017Ruisrockin musiikkikattaus valmis!
10.06.2017Muusikoiden.net Miitti 2017 - Ilmoittautuminen käynnissä
16.06.2017Ruisrock 2017 on loppuunmyyty
18.06.2017Galleriassa yli sata ennen julkaisematonta kuvaa viime kesän Ruisrockista - Tämän kesän festivaali myyty jo loppuun
05.07.2017ILMIÖn yltäkylläisyyden puutarhasta versoaa taidetta
06.07.2017Crimfall julkaisee kolmannen albuminsa ”Amain” 25.8.17, maistiainen nyt kuultavissa
08.07.2017Tunnelmakuvia Ruisrock 2017 festivaalilta
09.07.2017Ruisrockin lauantai oli yhteislaulun juhlaa
09.07.2017Lisää tunnelmakuvia Ruisrock 2017 festivaalilta Galleriassa
10.07.2017Ennätykset paukkuivat Ruisrockissa
14.07.2017Galleriassa Ultra Bra
21.07.2017Galleriassa Paramore
24.07.2017ILMIÖ-festivaali on loppuunmyyty
27.07.2017Punk täyttää Lempäälän – Puntala-rock käynnistyy huomenna perjantaina
29.07.2017Galleriassa Anssi Kela
04.08.2017Galleriassa Michael Monroe
11.08.2017Galleriassa Vesala
06.10.2017Galleriassa Zara Larson
25.10.2017Rokumentin ohjelma julki

Uutisarkisto (yhteensä 2290 uutista)