Uutiset
Tällä sivulla olevia vanhoja uutisia lukemalla voit katsoa Muusikoiden.netin historiaan. Uutiset ovat listattuna uusimmassa vanhimpaan. Viimeisimmät uutiset ovat nähtävissä myös etusivulle.
13.04.2017 - Hombre Lampisen muistokonsertti Turussa La 13.5. 2017
Ari ”Hombre” Lampinen oli monipuolinen rockmuusikko, joka teki näyttävimmän uransa Boycott -yhtyeen kitaristina, toisena johtohahmona ja biisinkirjoittana
1980- ja 90 -luvuilla. Lampisen ensikosketus muusikkouteen tapahtui kuitenkin jo 70-luvun lopulla Turussa, jossa miehen varhaisimpia yhtyeitä olivat mm. Fabrics ja Rin Tin Tin.
Ennen Boycottia Hombre soitti alkuperäisen Dingo-basisti Even yhtyeessä ja Dingon 20-vuotisjuhlallisuuksien aikaan vuosina 2004-2005 myös Dingossa. Jiri Nikkisen kanssa mies musisoi Revolver-yhtyeen riveissä 90-luvun puolivälissä. Lampinen tunnettiin lisäksi muuntautumiskykyisenä sessiomuusikkona, studionpitäjänä, tuottajana sekä soitinkauppa- ja musiikkikouluyrittäjänä.
Hombre Lampinen kuoli 55-vuotiaana äkilliseen sairaskohtaukseen Pernajassa 13.5. 2016. Päivälleen vuotta myöhemmin, lauantaina 13.5. 2017 järjestetään Turun Kårenilla Hombre Rocks! -muistokonsertti, johon osallistuu runsaslukuinen ja nimekäs joukko Hombren aikalaismuusikoita, ystäviä sekä muissa yhteyksissä suurisydämiseen mieheen tutustuneita esiintyjiä. Tähän mennessä tulonsa ovat varmistaneet mm. Vilperin Perikunta, Anna Hanski, SIG, Jivetones, Moko & Vaakku, Patterihaukat, Ben Marlene & French Kiss, Baba Salama, Gugge Wasenius, Kai Stenman, Mark Bertenyi, Pekka Puranen, Toni Nuotio, Stefan Möller sekä muutamia ainoastaan tätä tilaisuutta varten koottuja spesiaalikokoonpanoja.
Kåren on perinteinen turkulainen keikkapaikka, jonka lavalla Hombe Lampinen on esiintynyt kymmeniä kertoja eri yhteyksissä. Ohjelma alkaa heti ovien avauduttua klo 19.00, joten luvassa on harvinainen ja yltäkylläinen kattaus musiikkia, jonka yhteisenä nimittäjänä on aivan liian aikaisin edesmennyt Hombre Lampinen. Tilaisuuden tuotto luovutetaan Ari Lampisen leskelle ja kolmelle lapselle.
Hombre Rocks! - A Night with Friends -tapahtuman lipunmyynti on käynnissä osoitteessa https://hombrerocks.tapahtumiin.fi, sekä Pienessä Kirjapuodissa (Yliopistonkatu 28, Turku).
Tapahtuma Facebookissa:
https://www.facebook.com/events/569077669967037/?fref=ts
——————————————
Hombre Rocks! - A Night with Friends
Kåren, Turku
La 13.5. 2017
Ovet auki klo 19.00
K18
Liput 20e
Ennakko: https://hombrerocks.tapahtumiin.fi
Pieni Kirjapuoti, Yliopistonkatu 28, Turku
Vuoden 2017 uutiset
› Uutisarkisto (yhteensä 2290 uutista)