Uutiset

Tällä sivulla olevia vanhoja uutisia lukemalla voit katsoa Muusikoiden.netin historiaan. Uutiset ovat listattuna uusimmassa vanhimpaan. Viimeisimmät uutiset ovat nähtävissä myös etusivulle.

30.09.2015 - Suomipop -yhtye luottaa yksittäisten laulujen voimaan - Uusi single ja kiertue

30.09.2015 - Suomipop -yhtye luottaa yksittäisten laulujen voimaan - Uusi single ja kiertue

Oliver on Virroilta kotoisin oleva pitkän linjan Suomipop -yhtye, joka on alkanut kolmen levyn jälkeen saavuttaa koko maan laajuista suosiota. Yhtye ilmoitti viime lokakuussa luopuvansa albumeiden teosta ja keskittyvänsä tekemään pelkästään yksittäisiä lauluja. Päätös uutisoitiin näyttävästi muun muassa Soundissa. Uutinen herätti myös runsasta keskustelua Muusikoiden.netin Facebook-ryhmässä.

Päätös näyttäisi kannattaneen, koska yhtyeen biisit ovat saavuttaneet huomattavasti radiosoittoa ja kappaleet ovat päätyneet lähes jokaisen merkittävän radion soittoon. Kappaleet ovat soineet Yle Radio Suomessa, The Voicella, Radio Suomipopilla, Iskelmällä ja Radio Kajauksessa sekä lukuisissa paikallisradioissa.

Oliver julkaisi uuden, Toisaalta kukapa meistä -singlen viime viikolla ja se on otettu radioissa jo hyvin vastaan, Radio Suomipop, The Voice ja Iskelmä ovat soittaneet kappaletta jo kanavillaan ja se nousee Radio Suomen A-Soittolistalle ensi viikolla. Kappale voitti myös viime viikon The Voicen Ensireaktio -äänestyksen. Nettimedioissa julkaisu huomioitiin mm. Radio Novassa ja Iskelmällä.

Yhtyeen edellinen single, Kaduilla Puhutaan oli 13 viikon ajan Yle Radio Suomen soitetuimpien joukossa, ollen parhaimmillaan kolmanneksi soitetuin kappale viikolla 28.

Yhtyeen aiemmin tänä vuonna julkaistuja Osa Maailmanhistoriaa- ja Kaduilla Puhutaan -singlejä on kuunneltu yhteensä jo lähes 200 000 kertaa Spotifyssa, Osa Maailmanhistoriaa nousi myös Spotifyn viraalilistan kärkeen.

OLIVER: TOISAALTA KUKAPA MEISTÄ -KIERTUE
la 03.10.15 Virrat, Elokuvateatteri Virtain Pirtti
pe 23.10.15 Seinäjoki, Bar 15
la 24.10.15 Nivala, Puustelli
pe 30.10.15 Tampere, Amarillo Ilves
la 31.10.15 Ähtäri, Club B52
pe 13.11.15 Jyväskylä, Bar Red Neck
la 14.11.15 Ikaalinen, Bar No Name
pe 20.11.15 Helsinki, Semifinal
la 21.11.15 Jalasjärvi, Ilsut
pe 04.12.15 Mänttä, Radio Autere
la 05.12.15 Virrat, Pub 66

http://www.oliverband.net/
https://www.facebook.com/olivervirallinen
Kuuntele Toisaalta kukapa meistä Spotifysta: https://open.spotify.com/album/6YFk2iCCEXDd1B7aQbMT4l

Vuoden 2015 uutiset

01.01.2015Galleriassa Beastmilk
05.01.2015Uutta Muusikoiden.netissä: Ilmoitus uusista pikaviesteistä sähköpostiin
09.02.2015H2Ö on kesän ennakkoluulottomin festivaali
10.02.2015Faith No More, Sam Smith ja Die Antwoord Provinssiin
14.02.2015Muusikoiden.netin haastettelussa Roisto
16.02.2015Ruisrock julkisti puolet ohjelmistostaan
24.02.2015Musta Paraati tekee paluun esiintymislavoille Provinssissa
26.02.2015Battle Beastin ja Anton Kabasen tiet erkanevat
06.03.2015Anssi Kela julkaisee ensimmäisen singlen toukokuussa julkaistavalta albumiltaan
11.03.2015Muusikkojen liiton juristi vastaa kysymyksiin
18.03.2015Pharrell Williams saapuu Ruisrockiin
09.04.2015Hollywood-tähti Elijah Wood DJ-keikalle Helsinkiin
09.04.2015Kotimaiset rockjätit Kingston Wall, Don Huonot ja CMX Ruisrockiin
16.04.2015Spacemen 3 -mies ja turkkilainen legenda H2Ö-festivaalille
16.04.2015Musta Paraati huipentaa Ilosaarirockin Töminä-klubin kattauksen
16.04.2015Ola Salo Ruisrockiin ensimmäiselle soolokeikalleen Suomessa
22.04.2015Progestarat Neal Morse ja Mike Portnoy heinäkuussa Keuruulle
24.04.2015Muusikoiden.netin haastattelussa The Grammers
28.04.2015Rap-legenda Public Enemy saapuu Ruisrockiin
07.05.2015Kygon ensimmäinen Suomen-keikka toteutuu Provinssissa
07.05.2015Ilosaarirock suojelee uhanalaista maakotkaa
16.05.2015Provinssiin Tubettajia ja Saaran ensimmäinen Suomen-keikka
28.05.2015Stone Temple Pilots -vokalisti Scott Weiland Tavastialle
28.05.2015Täydennyksiä H2Ö-festivaalin ohjelmistoon
30.05.2015Miitti 2015 - Ilmoittautuminen alkaa maanantaina
09.06.2015Ruisrockin ohjelma on valmis
17.06.2015Ruisrockin runsas alueohjelma yllättää ja osallistaa
28.06.2015Uudistunut Provinssi keräsi 79 000 kävijää
03.07.2015Ruisrockin lauantai on loppuunmyyty
04.07.2015Ruisrockin perjantai loppuunmyyty - festivaali toisti viime vuoden perjantain yleisöennätyksensä
06.07.2015Ruisrock teki taas yleisöennätyksen
08.07.2015Parhaat tiluttajat haussa
08.07.2015Galleriassa viime vuoden H2Ö-festivaali 2014
21.07.2015Entistä monipuolisempi H2Ö valtaa Ruissalon telakan ensi viikonloppuna
25.07.2015Galleriassa ote H2Ö festivaalilta: X-Hevonen
29.07.2015H2Ö kasvatti yleisömääräänsä sateesta huolimatta
25.08.2015Hae Tampere Rock Academy -bändiohjelmaan
12.09.2015Haussa musakamaa tekeillä olevaan Apulanta-elokuvaan "Teit meistä kauniin - Apulannan tarina"
30.09.2015Suomipop -yhtye luottaa yksittäisten laulujen voimaan - Uusi single ja kiertue
02.10.2015Varaquen tuotannosta ilmestyy tuplakokoelma
02.10.2015Joensuussa kunnioitetaan 70-vuotiasta Neil Youngia
02.10.2015Muusikoiden.netin Facebook-ryhmässä yli 10 000 jäsentä
13.10.2015Turun Klubin pelastustyö on aloitettu - Uutta vetäjää etsitään avoimella haulla
01.12.2015Ruisrock julkisti ensimmäiset esiintyjät kesälle 2016

Uutisarkisto (yhteensä 2293 uutista)