Uutiset
Tällä sivulla olevia vanhoja uutisia lukemalla voit katsoa Muusikoiden.netin historiaan. Uutiset ovat listattuna uusimmassa vanhimpaan. Viimeisimmät uutiset ovat nähtävissä myös etusivulle.
04.07.2015 - Ruisrockin perjantai loppuunmyyty - festivaali toisti viime vuoden perjantain yleisöennätyksensä
Kuva: ©2015 Juhani Paaso/Muusikoiden.net
Ruisrock-festivaalin perjantai on myynyt loppuun. Festivaali ylsi toistamiseen viime vuonna saavutettuun 35 000 perjantaipäivän yleisöennätykseensä.
Helteisen sään lisäksi yleisöä ovat houkutelleet festivaalille sen laaja ohjelma ja suuret kansainväliset vetonaulat, kuten perjantaina esiintyvät Ellie Goulding, Mastodon, Studio Killers ja Public Enemy. Tunnelma on ollut huikea, myös kotimaisten suosikkinimien keikoilla. Esimerkiksi Rantalavalla esiintynyt JVG veti hiekkarannan täyteen juhlijoita.
Tanskalaisen indie-artisti MØ:n lauantaille suunniteltu konsertti Ruisrockin Telttalavalla peruuntuu laulajan ääniongelmien vuoksi. Laulaja Karen Marie Ørsted pahoittelee keikkansa peruuntumista, mutta joutuu lääkärin vaatimuksesta ottamaan taukoa esiintymisistä.
Peruuntuneen keikan tilalle on onnistuttu järjestämään nopealla aikataululla ruotsalainen modernia tanssimusiikkia soittava Galantis. Yhtye julkaisi kesäkuussa debyyttialbuminsa ”Pharmacy” ja saapuu tuoreeltaan villitsemään Ruisrockin festivaaliyleisöä sykähdyttävällä soundillaan.
Ruisrock 2015
Pe 3.7. Ellie Goulding (UK), Mastodon (USA), Ola Salo (SWE), Public Enemy (USA), Studio Killers (UK), Backyard Babies (SWE), Echosmith (USA), Marina and the Diamonds (UK), Amorphis, CMX, Kaija Koo, Mokoma, All Eyes On Us, Apina, JVG, Lapko, Lenno, So Damn Tuff, Tiisu, Tippa-T
La 4.7. Axwell /\ Ingrosso (SWE), Pharrell Williams (USA), Veronica Maggio (SWE), Galantis (SWE), Apulanta, Disco Ensemble, Haloo Helsinki!, Jenni Vartiainen, Kingston Wall FreakOut!, Von Hertzen Brothers, Aivovuoto & DJ Kridlokk & Tuuttimörkö, Anssi Kela, Atomirotta, Eva & Manu, Jaakko Aukusti, Kasmir, Lemmen Kätyrit, Olavi Uusivirta, Paperi T, Pimeys, Roope Salminen & Koirat, Ruudolf, Karri Koira & Särre, SANNI, SMC Lähiörotat, Tavastian Lauantaidisko DJ’s, Teksti-TV 666
Su 5.7. Disclosure (UK), A$AP Rocky (USA), Foals (UK), Mew (DK), G-Eazy (USA), Of Monsters and Men (IS), Don Huonot, Elastinen, Michael Monroe, Pariisin Kevät, Samuli Edelmann, Antti Tuisku, Aurora, Grave Pleasures, Hisser, Lyömättömät (Solonen, Kosola & Dj X-mies), Pertti Kurikan Nimipäivät, Reino Nordin (Bongo Rock & The Rhinos), Santa Cruz, Satellite Stories, Versaille
www.ruisrock.fi
www.facebook.com/ruisrock
www.twitter.com/Ruisrock2015
instagram.com/ruisrock
www.youtube.com/user/RuisrockOfficial
Vuoden 2015 uutiset
› Uutisarkisto (yhteensä 2293 uutista)