Uutiset
Tällä sivulla olevia vanhoja uutisia lukemalla voit katsoa Muusikoiden.netin historiaan. Uutiset ovat listattuna uusimmassa vanhimpaan. Viimeisimmät uutiset ovat nähtävissä myös etusivulle.
03.07.2015 - Ruisrockin lauantai on loppuunmyyty
Turun Ruissalossa tänä viikonloppuna juhlittavan Ruisrock-festivaalin kolmen päivän liput on loppuunmyyty. Yleisöä lauantaille on saapumassa 35 000.
Halukkaat pääsevät kuitenkin vielä osallistumaan festivaalille, vaikka eivät olisikaan tähän päivään mennessä ehtineet hankkia lippujaan. Perjantaille ja sunnuntaille on jäljellä vielä sekä päivälippuja että kahden päivän yhdistelmälippuja. Perjantaina festivaalia tähdittävät mm. brittiläiset tanssittavan popmusiikin mestarit Ellie Goulding, Studio Killers ja Marina and the Diamonds, ruotsalaisnimet Ola Salo ja Backyard Babies sekä Yhdysvalloista saapuvat Mastodon, Public Enemy ja Echosmith. Kotimaisia perjantain esiintyjiä ovat esimerkiksi Amorphis, Kaija Koo, Mokoma ja CMX.
Sunnuntaina isoja lavoja tähdittävät mm. brittiyhtyeet Disclosure ja Foals, yhdysvaltaiset räppärit A$AP Rocky ja G-Eazy sekä islantilainen Of Monsters and Men. Kotimaisista artisteista mainittakoon esimerkiksi Don Huonot, Antti Tuisku, Elastinen, Michael Monroe ja Pariisin Kevät.
Ruisrockin Artukainen Camping on myös loppuunmyyty. Majoitusmahdollisuuksia on kuitenkin Turussa vielä jäljellä: Ruissalon saaressa sijaitsevalla Saaronniemi Campingilla on vielä tilaa ja alue täytetään saapumisjärjestyksessä. Saaronniemi Camping ei vastaanota ennakkovarauksia. Ruisrock suosittelee hyödyntämään myös koulumajoituspaikkoja, joita on vielä jonkun verran jäljellä.
Lisätietoja koulumajoituksesta: http://www.tuto.fi/ruisrock-15/
Lisätietoja Saaronniemi Campingistä: http://www.visitturku.fi/ruissalo-camping_fi
Ruisrock 2015 artistit
Pe 3.7. Ellie Goulding (UK), Mastodon (USA), Ola Salo (SWE), Public Enemy (USA), Studio Killers (UK), Backyard Babies (SWE), Echosmith (USA), Marina and the Diamonds (UK), Amorphis, CMX, Kaija Koo, Mokoma, All Eyes On Us, Apina, JVG, Lapko, Lenno, So Damn Tuff, Tiisu, Tippa-T
La 4.7. Axwell /\ Ingrosso (SWE), Pharrell Williams (USA), Veronica Maggio (SWE), MØ (DK), Apulanta, Disco Ensemble, Haloo Helsinki!, Jenni Vartiainen, Kingston Wall FreakOut!, Von Hertzen Brothers, Aivovuoto & DJ Kridlokk & Tuuttimörkö, Anssi Kela, Atomirotta, Eva & Manu, Jaakko Aukusti, Kasmir, Lemmen Kätyrit, Olavi Uusivirta, Paperi T, Pimeys, Roope Salminen & Koirat, Ruudolf, Karri Koira & Särre, SANNI, SMC Lähiörotat, Tavastian Lauantaidisko DJ’s, Teksti-TV 666
Su 5.7. Disclosure (UK), A$AP Rocky (USA), Foals (UK), Mew (DK), G-Eazy (USA), Of Monsters and Men (IS), Don Huonot, Elastinen, Michael Monroe, Pariisin Kevät, Samuli Edelmann, Antti Tuisku, Aurora, Grave Pleasures, Hisser, Lyömättömät (Solonen, Kosola & Dj X-mies), Pertti Kurikan Nimipäivät, Reino Nordin (Bongo Rock & The Rhinos), Santa Cruz, Satellite Stories, Versaille
www.ruisrock.fi
www.facebook.com/ruisrock
www.twitter.com/Ruisrock2015
instagram.com/ruisrock
www.youtube.com/user/RuisrockOfficial
Vuoden 2015 uutiset
› Uutisarkisto (yhteensä 2293 uutista)