Uutiset

Tällä sivulla olevia vanhoja uutisia lukemalla voit katsoa Muusikoiden.netin historiaan. Uutiset ovat listattuna uusimmassa vanhimpaan. Viimeisimmät uutiset ovat nähtävissä myös etusivulle.

16.05.2015 - Provinssiin Tubettajia ja Saaran ensimmäinen Suomen-keikka

16.05.2015 - Provinssiin Tubettajia ja Saaran ensimmäinen Suomen-keikka

Provinssissa nähdään yli sadan artistivieraan ohella myös maan menestyneimpiä videobloggaajia ja muita YouTube-tekijöitä. Kaikkien aikojen ensimmäinen Provinssi Tubemiitti koostuu fanitapaamisista, keskustelutilaisuuksista ja tubettajien live-esiintymisistä. Ohjelmakokonaisuus huipentuu lauantai-iltana, jolloin Suomen kuuluisin YouTube-tähti, Smoukahontas-nimellä aikaisemmin tunnettu ”kielinainen” Saara soittaa kesän ainoan festivaalikeikkansa.

Tubettaminen eli YouTube-videoiden tekeminen on valtavassa suosiossa erityisesti nuorten keskuudessa. Videoiden aihepiirit pyörivät tyypillisesti pelien, musiikin, vaatteiden ja meikkien, ajankohtaisten aiheiden, sketsien tai ihan vaan yleisen höpöttelyn ympärillä. Tubettaminen on yksi nopeimmin kasvavista mediailmiöistä, ja tutkimusten mukaan YouTube-tähdet ovat nuorison keskuudessa jo suositumpia kuin perinteiset julkkikset.

Kansainvälisesti Suomen tunnetuin videobloggaaja on eri kansallisuuksien puhetyylejä imitoineella videollaan maineeseen noussut Sara Forsberg. Nykyisin Sara asuu Kaliforniassa, missä hän luo artistiuraa taiteilijanimellä Saara.

Yli 15 miljoonaa katselukertaa keränneen ”What Languages Sound Like To Foreigners” -videon jälkeen Saaran ura on ollut yhtä nousukiitoa. Levytyssopimus syntyi legendaarisen Capitol Recordsin kanssa, ja huhtikuussa ilmestyneestä Suomenkin Spotifyn kuunnelluimmaksi kappaleeksi julkaisupäivänään nousseesta ”Ur Cool” -esikoissinglestä vastaa lukuisille supertähdille materiaalia kirjoittava tiimi. Saaran takataskussa on jo pari Hollywood-roolia, ja artistin kansainvälinen agentti hoitaa myös esimerkiksi Katy Perryn ja Kanye Westin asioita. Provinssissa suomalaisyleisöllä on viimeinkin mahdollisuus nähdä artistin kyvyt esiintymislavalla. Uutta Saara-musiikkia on ilmestymässä vielä ennen Provinssi-keikkaa.

Muista YouTube-suosikeista Provinssiin saapuu suuri joukko tubettajia, jotka kertovat torstain ja perjantain iltapäivissä ammatistaan sekä tapaavat seuraajiaan. Suomen tunnetuimpiin tubettajiin lukeutuva Soikkuu käsittelee vlogissaan kriittisen humoristisella otteella ajankohtaisia aihepiirejä, ja viihdyttävistä videoistaan tunnetun ZoneVD:n kanava sisältää kaikkea mahdollista peleistä sketseihin.

Lisäksi paikalle saapuvat pelivideoista tunnettu Herbalisti, myöskin pelivideoita sekä peliaiheisia rap-biisejä julkaiseva Lakko, oman elämänsä tapahtumien ohella esimerkiksi ulkonäköasioita käsittelevä MariieVeronica, sketsejä ja huumorimusaa tekevä Justimus-ryhmä sekä bloggaajasta tubettajaksi siirtynyt Annika, jonka kanavan postaukset sisältävät muun muassa shoppailua, matkustelua, ruoanlaittoa ja askartelua.

"En oo hirveesti festareita kiertäny, mut Provinssi on jääny mieleen! Niin kuin varmasti moni muukin, odotan esiintyjistä eniten Calvin Harrisia. Tää jäbä kerää kyl paikallaolijat hyppimää. Luvassa varmaan taas muistiinpainuvat kekkerit. Fiilikset ja odotukset ovat korkealla!”, Lakko hehkuttaa.

MariieVeronica jatkaa: "Mä tykkään musiikista, festareista ja ruoasta, tässä on nyt yhdistetty ne kaikki niin mikä vois olla siistimpää! Mä odotan ihan superfiiliksissä tätä tapahtumaa, ja uskon, että tästä tulee mun kesän kohokohta!"

Provinssin koko julkistettu ohjelmisto löytyy osoitteesta: http://provinssi.fi/ohjelma

PROVINSSI 24.-27.6.2015

www.provinssi.fi
www.facebook.com/provinssirock
www.twitter.com/provinssirock
www.instagram.com/provinssi

Vuoden 2015 uutiset

01.01.2015Galleriassa Beastmilk
05.01.2015Uutta Muusikoiden.netissä: Ilmoitus uusista pikaviesteistä sähköpostiin
09.02.2015H2Ö on kesän ennakkoluulottomin festivaali
10.02.2015Faith No More, Sam Smith ja Die Antwoord Provinssiin
14.02.2015Muusikoiden.netin haastettelussa Roisto
16.02.2015Ruisrock julkisti puolet ohjelmistostaan
24.02.2015Musta Paraati tekee paluun esiintymislavoille Provinssissa
26.02.2015Battle Beastin ja Anton Kabasen tiet erkanevat
06.03.2015Anssi Kela julkaisee ensimmäisen singlen toukokuussa julkaistavalta albumiltaan
11.03.2015Muusikkojen liiton juristi vastaa kysymyksiin
18.03.2015Pharrell Williams saapuu Ruisrockiin
09.04.2015Hollywood-tähti Elijah Wood DJ-keikalle Helsinkiin
09.04.2015Kotimaiset rockjätit Kingston Wall, Don Huonot ja CMX Ruisrockiin
16.04.2015Spacemen 3 -mies ja turkkilainen legenda H2Ö-festivaalille
16.04.2015Musta Paraati huipentaa Ilosaarirockin Töminä-klubin kattauksen
16.04.2015Ola Salo Ruisrockiin ensimmäiselle soolokeikalleen Suomessa
22.04.2015Progestarat Neal Morse ja Mike Portnoy heinäkuussa Keuruulle
24.04.2015Muusikoiden.netin haastattelussa The Grammers
28.04.2015Rap-legenda Public Enemy saapuu Ruisrockiin
07.05.2015Kygon ensimmäinen Suomen-keikka toteutuu Provinssissa
07.05.2015Ilosaarirock suojelee uhanalaista maakotkaa
16.05.2015Provinssiin Tubettajia ja Saaran ensimmäinen Suomen-keikka
28.05.2015Stone Temple Pilots -vokalisti Scott Weiland Tavastialle
28.05.2015Täydennyksiä H2Ö-festivaalin ohjelmistoon
30.05.2015Miitti 2015 - Ilmoittautuminen alkaa maanantaina
09.06.2015Ruisrockin ohjelma on valmis
17.06.2015Ruisrockin runsas alueohjelma yllättää ja osallistaa
28.06.2015Uudistunut Provinssi keräsi 79 000 kävijää
03.07.2015Ruisrockin lauantai on loppuunmyyty
04.07.2015Ruisrockin perjantai loppuunmyyty - festivaali toisti viime vuoden perjantain yleisöennätyksensä
06.07.2015Ruisrock teki taas yleisöennätyksen
08.07.2015Parhaat tiluttajat haussa
08.07.2015Galleriassa viime vuoden H2Ö-festivaali 2014
21.07.2015Entistä monipuolisempi H2Ö valtaa Ruissalon telakan ensi viikonloppuna
25.07.2015Galleriassa ote H2Ö festivaalilta: X-Hevonen
29.07.2015H2Ö kasvatti yleisömääräänsä sateesta huolimatta
25.08.2015Hae Tampere Rock Academy -bändiohjelmaan
12.09.2015Haussa musakamaa tekeillä olevaan Apulanta-elokuvaan "Teit meistä kauniin - Apulannan tarina"
30.09.2015Suomipop -yhtye luottaa yksittäisten laulujen voimaan - Uusi single ja kiertue
02.10.2015Varaquen tuotannosta ilmestyy tuplakokoelma
02.10.2015Joensuussa kunnioitetaan 70-vuotiasta Neil Youngia
02.10.2015Muusikoiden.netin Facebook-ryhmässä yli 10 000 jäsentä
13.10.2015Turun Klubin pelastustyö on aloitettu - Uutta vetäjää etsitään avoimella haulla
01.12.2015Ruisrock julkisti ensimmäiset esiintyjät kesälle 2016

Uutisarkisto (yhteensä 2293 uutista)