Uutiset

Tällä sivulla olevia vanhoja uutisia lukemalla voit katsoa Muusikoiden.netin historiaan. Uutiset ovat listattuna uusimmassa vanhimpaan. Viimeisimmät uutiset ovat nähtävissä myös etusivulle.

18.03.2015 - Pharrell Williams saapuu Ruisrockiin

18.03.2015 - Pharrell Williams saapuu Ruisrockiin
Pharrell Williams

3.-5. heinäkuuta juhlittavan Ruisrockin lauantaita saapuu tähdittämään maailman suosituimpiin artisteihin lukeutuva yhdysvaltalainen Pharrell Williams. Sunnuntaille on kiinnitetty ensi kertaa Suomeen saapuva brittiyhtye Foals. Kotimainen kattaus kasvaa kahdeksalla ajankohtaisella nimellä.

Pharrell Williams palkittiin juuri kolmella Grammy-palkinnolla uusimman ”GIRL”-sooloalbuminsa sekä sen Happy-hittibiisin myötä, mikä tekee hänestä kymmenkertaisen Grammy-voittajan. Happy oli yksi viime vuoden isoimmista musiikki-ilmiöistä nousten listaykköseksi ympäri maailman. Suomessakin kappale on myynyt jo nelinkertaista platinaa. Kappaleelle rakennettiin myös maailman ensimmäinen 24 tuntia pitkä musiikkivideo, joka nousi valtaisaksi some-hitiksi poikien lukuisia fanien tekemiä versiointeja.

Williams on aiemmin vieraillut Suomessa suositun N.E.R.D.-yhtyeen riveissä, mutta Ruisrock-lauantain keikka tulee olemaan miehen ensimmäinen sooloesiintyminen Suomessa. Williams tunnetaan myös menestyneenä tuottajana ja lauluntekijänä ja vierailuistaan useiden tähtien kappaleilla. Viimeisimpiä superhittejä ovat olleet mm. Daft Punkin ”Get Lucky” ja Robin Thicken ”Blurred Lines”, joissa Williams on toiminut niin laulajan kuin kirjoittajankin ominaisuudessa.

Vuonna 2008 ”Antidotes”-debyyttinsä julkaissut brittiläinen indie rock -yhtye Foals teki maailmanlaajuisen läpimurtonsa kolmannella albumillaan ”Holy Fire” (2013), joka nousi kotimaassaan listakakkoseksi myyden kultaa. Ruisrock-sunnuntaina koetaan yhtyeen ensimmäinen esiintyminen Suomessa. Live-esiintymisistäänkin palkittu Foals työstää parhaillaan studiossa odotettua uutta albumiaan, jonka on määrä ilmestyä vielä tämän vuoden puolella.

Kotimainen kattaus täydentyy kahdeksalla ajankohtaisella artistilla. Metalliyhtye Mokoma julkaisi viime kuussa kymmenennen albuminsa ”Elävien kirjoihin”, joka nousi suoraan Suomen virallisen albumilistan ja Rumban albumilistan ykköseksi. Von Hertzen Brothers julkaisee perjantaina uuden albuminsa ”New Day Rising”, jonka tuottajana on toiminut maailmankuulu Garth ”GGGarth” Richardson ja joka julkaistaan myös muualla Euroopassa, USAssa ja Japanissa. Punk-yhtye Pertti Kurikan Nimipäivät on ollut viime aikoina huomion keskipisteessä mediassa ympäri maailman ja toivon mukaan yhtye nähdään Ruissalossa Euroviisu-voittajana. Vuoden ajan paluuta valmistellut, tänä vuonna 10. studioalbuminsa julkaiseva Antti Tuisku esitteli uudistuneen tyylinsä”Peto on irti”-kappaleella, jota on muutamassa viikossa katsottu YouTubessa jo miljoona kertaa.

Tuoreempia nimiä ovat Ruger Hauerista tuttu, huhtikuussa odotetun ”Malarian pelko” -sooloalbuminsa julkaiseva rap-artisti Paperi-T, punkia ja goottirockia yhdistelevä, aikaisemmin Beastmilk-nimellä tunnettu Grave Pleasures, sekä Suomirockin pelastajiksi tituleeratut Pimeys ja Tiisu.

Ruisrockin perusliput ovat myynnissä Tiketissä, Lippupisteessä ja Lippupalvelussa. Ruisrockin kolmen päivän VIP-liput ja leirintäliput ovat myynnissä Tiketissä.

Lipunhinnat:

1 päivän lippu (pe/la/su) 80 euroa
2 päivän lippu (pe-la/la-su/pe-su) 118 euroa
3 päivän lippu 135 euroa

Ruisrockin tähän mennessä varmistuneet artistit:

Ellie Goulding (UK), Axwell /\ Ingrosso (SWE), Pharrell Williams (USA), Disclosure (UK), A$AP rocky (USA), Foals (UK), Mastodon (USA), Mew (DK), Studio Killers (UK), Veronica Maggio (SWE), Backyard Babies (SWE), Echosmith (USA), G-Eazy (USA), MØ (DK), Of Monsters And Men (IS)

Amorphis, Apulanta, Elastinen, Disco Ensemble, Haloo Helsinki!, Jenni Vartiainen, Kaija Koo, Michael Monroe, Mokoma, Samuli Edelmann, Von Hertzen Brothers, Anssi Kela, Antti Tuisku, Aivovuoto & DJ Kridlokk & Tuuttimörkö, Apina, Atomirotta, Aurora, Grave Pleasures, JVG, Kasmir, Lapko, Lyömättömät (Solonen, Kosola & DJ Xmies), Olavi Uusivirta, Paperi T, Pertti Kurikan Nimipäivät, Pimeys, Roope Salminen & Koirat, Reino Nordin (Bongo Rock & The Rhinos), Ruudolf, Karri Koira & Särre, Sanni, Santa Cruz, Satellite Stories, Teksti-TV 666, Tiisu, Tippa-T

Lisää artistijulkistuksia luvassa kevään aikana.

www.ruisrock.fi
www.facebook.com/ruisrock
www.twitter.com/Ruisrock2015
instagram.com/ruisrock
www.youtube.com/user/RuisrockOfficial

Vuoden 2015 uutiset

01.01.2015Galleriassa Beastmilk
05.01.2015Uutta Muusikoiden.netissä: Ilmoitus uusista pikaviesteistä sähköpostiin
09.02.2015H2Ö on kesän ennakkoluulottomin festivaali
10.02.2015Faith No More, Sam Smith ja Die Antwoord Provinssiin
14.02.2015Muusikoiden.netin haastettelussa Roisto
16.02.2015Ruisrock julkisti puolet ohjelmistostaan
24.02.2015Musta Paraati tekee paluun esiintymislavoille Provinssissa
26.02.2015Battle Beastin ja Anton Kabasen tiet erkanevat
06.03.2015Anssi Kela julkaisee ensimmäisen singlen toukokuussa julkaistavalta albumiltaan
11.03.2015Muusikkojen liiton juristi vastaa kysymyksiin
18.03.2015Pharrell Williams saapuu Ruisrockiin
09.04.2015Hollywood-tähti Elijah Wood DJ-keikalle Helsinkiin
09.04.2015Kotimaiset rockjätit Kingston Wall, Don Huonot ja CMX Ruisrockiin
16.04.2015Spacemen 3 -mies ja turkkilainen legenda H2Ö-festivaalille
16.04.2015Musta Paraati huipentaa Ilosaarirockin Töminä-klubin kattauksen
16.04.2015Ola Salo Ruisrockiin ensimmäiselle soolokeikalleen Suomessa
22.04.2015Progestarat Neal Morse ja Mike Portnoy heinäkuussa Keuruulle
24.04.2015Muusikoiden.netin haastattelussa The Grammers
28.04.2015Rap-legenda Public Enemy saapuu Ruisrockiin
07.05.2015Kygon ensimmäinen Suomen-keikka toteutuu Provinssissa
07.05.2015Ilosaarirock suojelee uhanalaista maakotkaa
16.05.2015Provinssiin Tubettajia ja Saaran ensimmäinen Suomen-keikka
28.05.2015Stone Temple Pilots -vokalisti Scott Weiland Tavastialle
28.05.2015Täydennyksiä H2Ö-festivaalin ohjelmistoon
30.05.2015Miitti 2015 - Ilmoittautuminen alkaa maanantaina
09.06.2015Ruisrockin ohjelma on valmis
17.06.2015Ruisrockin runsas alueohjelma yllättää ja osallistaa
28.06.2015Uudistunut Provinssi keräsi 79 000 kävijää
03.07.2015Ruisrockin lauantai on loppuunmyyty
04.07.2015Ruisrockin perjantai loppuunmyyty - festivaali toisti viime vuoden perjantain yleisöennätyksensä
06.07.2015Ruisrock teki taas yleisöennätyksen
08.07.2015Parhaat tiluttajat haussa
08.07.2015Galleriassa viime vuoden H2Ö-festivaali 2014
21.07.2015Entistä monipuolisempi H2Ö valtaa Ruissalon telakan ensi viikonloppuna
25.07.2015Galleriassa ote H2Ö festivaalilta: X-Hevonen
29.07.2015H2Ö kasvatti yleisömääräänsä sateesta huolimatta
25.08.2015Hae Tampere Rock Academy -bändiohjelmaan
12.09.2015Haussa musakamaa tekeillä olevaan Apulanta-elokuvaan "Teit meistä kauniin - Apulannan tarina"
30.09.2015Suomipop -yhtye luottaa yksittäisten laulujen voimaan - Uusi single ja kiertue
02.10.2015Varaquen tuotannosta ilmestyy tuplakokoelma
02.10.2015Joensuussa kunnioitetaan 70-vuotiasta Neil Youngia
02.10.2015Muusikoiden.netin Facebook-ryhmässä yli 10 000 jäsentä
13.10.2015Turun Klubin pelastustyö on aloitettu - Uutta vetäjää etsitään avoimella haulla
01.12.2015Ruisrock julkisti ensimmäiset esiintyjät kesälle 2016

Uutisarkisto (yhteensä 2293 uutista)