Uutiset

Tällä sivulla olevia vanhoja uutisia lukemalla voit katsoa Muusikoiden.netin historiaan. Uutiset ovat listattuna uusimmassa vanhimpaan. Viimeisimmät uutiset ovat nähtävissä myös etusivulle.

13.11.2014 - Hayseed Dixie soittaa kuusi keikkaa Suomessa

13.11.2014 - Hayseed Dixie soittaa kuusi keikkaa Suomessa

Bluegrass- ja hillbilly-versioita tunnetuista rock-hiteistä esittävä Hayseed Dixie saapuu keväällä kuuden keikan kiertueelle Suomeen. Ensi vuoden alussa uuden albumin julkaiseva yhdysvaltalainen rockgrass-yhtye nähdään 10. maaliskuuta Turun Klubilla ja seuraavina iltoina Kuopion Henry’s Pubissa, Jyväskylän Lutakossa, Helsingissä Virgin Oil Co.’ssa, Kouvolan House of Rockissa ja Oulun 45-Specialissa.

Parhaiten ”A Hillbilly Tribute to AC/DC” -levystään tunnettu Hayseed Dixie on juuri saanut valmiiksi uuden albuminsa, jolla yhtye on sovittanut uusiksi 70- ja 80-lukujen klassikkobiisejä, kuten Don’t Stop Believin’, The Final Countdown, We’re Not Gonna Take It ja Don’t Fear the Reaper. Jo aikaisemmin Hayseed Dixie on versioinut esimerkiksi Kissin, Queenin, Black Sabbathin ja Judas Priestin tuotantoja sekä levyttänyt jopa suomenkielisen version Hectorin kappaleesta ”Juodaan viinaa”. Tuttuun tapaan Hayseed Dixie esittää tulevilla Suomen-keikoillaan myös runsaasti yleisön ehdottamia toivekappaleita.

Edellisen kerran Hayseed Dixie vieraili Suomessa joulukuussa 2013.

HAYSEED DIXIE (USA) -KIERTUE:

Ti 10.3.2015 Turku, Klubi
Liput: ennakkoon Tiketistä alk. 12,50 EUR / ovelta 13 EUR

Ke 11.3.2015 Kuopio, Henry's Pub
Liput: alk. 10 EUR, ennakko: Tiketti

To 12.3.2015 Jyväskylä, Lutakko
Liput: alk. 14 EUR / 12 EUR Jelmun jäsenet. Ennakko: Tiketti ja www.jelmu.net

Pe 13.3.2015 Helsinki, Virgin Oil Co.
Liput: ennakkoon Tiketistä alk. 16,50 EUR / ovelta 18 EUR

La 14.3.2015 Kouvola, House of Rock
Liput: ennakkoon House of Rockista 16 EUR / ovelta 20 EUR

Su 15.3.2015 Oulu, 45 Special
Liput: ennakkoon Levykauppa X Oulusta 15 EUR / ovelta 20 EUR

www.hayseed-dixie.com
www.fullsteam.fi

Vuoden 2014 uutiset

11.01.2014Therapyn? Andy Cairns soolokeikoille helmikuussa
13.01.2014Jukka Kuoppamäeltä uusi albumi ja kiertue
14.01.2014Ruotsalaisartisti Robert Dahlqvist kiertää keväällä Suomea
15.01.2014Yhdysvaltalaisbändi Korn Helsinkiin toukokuussa
16.01.2014Vain kuolemaa - metallimiesten tunteelliset tulkinnat
20.01.2014Doom-bändi Blood Ceremony esiintyy Nosturissa
25.01.2014Galleriassa Jessie Ware
28.01.2014Manic Street Preachers Suomeen keväällä
03.02.2014Suicide Silence Nummirockin!
04.02.2014Ruisrockin päiväliput myyntiin yli 20 uuden kiinnityksen myötä
12.02.2014Heavy rock duo Mystonsilta 21 keikan Suomen kiertue ja uusi albumi
13.02.2014Alice in Chains, Portishead ja Ellie Goulding Ilosaarirockiin
14.02.2014Amoralin hehkutettu uutuusalbumi nyt ulkona – Katso vinyylivideo
16.02.2014Mark Kozelek päättää euroopan-kiertueensa Helsinkiin
16.02.2014Galleriassa Andy Cairns
17.02.2014Bad New Musicin rosteriin kahdeksan Turku Rock Academyn bändiä
23.02.2014Galleriassa Veronica Maggio
24.02.2014Erik Lindströmin rahaston apuraha 2014
26.02.2014Andy Stott ja Demdike Stare Ääniwallin Test Pressing -iltaan
28.02.2014Kanadalainen industrial-pioneeri Front Line Assembly Suomeen kesäkuussa
04.03.2014Lily Allen, Tame Impala ja Example Ruisrockiin
06.03.2014Michael Monroella uusi kitaristi - Dregen lämmittelee kevään Suomen keikat
09.03.2014Tuska 2014 - Emperor valloittaa Suvilahden
11.03.2014Ilosaarirockiin kovia kotimaisia - Festivaalin avaavan Sulo-klubin esiintyjät julki
11.03.2014Black Light Discipline myi kultaa vain neljä päivää levyn julkaisun jälkeen
13.03.2014Post-rock-yhtye God Is An Astronaut Tampereelle ja Helsinkiin
14.03.2014Muusikoiden.netin Gallerian kuvia on katsottu jo yli miljoona kertaa – katso kooste kuvista
27.03.2014For The Imperium Italiaan - ”Valloittamaan lähdetään”
27.03.2014Suomen laajin artisteja ja musiikkialaa palveleva verkko-opas nyt auki
29.03.2014Galleriassa Macklemore & Ryan Lewis
01.04.2014Helsinki Classic Festival 2014: Stevie Wonder Kaisaniemen puistoon heinäkuussa
01.04.2014You Me At Six ja Mando Diao esiintyvät Ruisrockissa
03.04.2014Ilosaarirock lahjoittaa järvilohen kutupaikkojen kunnostamiseen
07.04.2014Quentin Tarantinon elokuvasta tuttu japanilaisbändi Helsinkiin
10.04.2014Kotimainen Beastmilk Metallican vieraaksi Englannin Sonisphereen ja ehdokkaaksi Metal Hammerin gaalaan
12.04.2014Elektronisen musiikin tähti David Guetta Ruisrockiin
15.04.2014Uusi festivaali Turun Ruissaloon – H2Ö vie ILMIÖn telakalle
17.04.2014Ukkosmaine palaa keikkatauolta ja julkaisee kirjan
18.04.2014Esko Rahkosen Satsanga-tuotanto cd-aikaan
18.04.2014Tuska 2014 - ohjelma valmis, Tuska-klubit julkistettu
23.04.2014Kolmas ilmestys! -karnevaalimusiikkiduon uusi musiikkivideo haastaa katsojan
23.04.2014Sonisphere festivalin ohjelmisto valmis
24.04.2014Erikoiskeikkoja Ilosaarirockiin
24.04.2014Studio Killersin (UK) ensimmäinen keikka Ruisrockissa
25.04.201490-luvun legendat Down By The Laituriin!
28.04.2014Kanadalainen Indie-yhtye Suuns Helsinkiin
29.04.2014Panurama-klubin kevään päätösklubilla vieraina Olli Ahvenlahti ja Timo Kämäräinen
05.05.2014Ruotsalaisbändi In Flames marraskuussa Helsinkiin
10.05.2014Nummirock 2014 - Ohjelma valmis. Metallijuhannuksen viimeiset kiinnitykset!
10.05.2014Keikka-arvio: Nine Inch Nails (USA), Hartwall Areena 8.5.2014
15.05.2014Ruisrockin ohjelma on valmis – luvassa spesiaalikeikkoja
09.06.2014Hawkwind ja Mad Professor H2Ö-festivaalille
11.06.2014Jukka Kuoppamäen varhaisista levytyksistä julkaistaan 10 CD:n sarja
12.06.2014Hans Välimäen uuden ravintolan herkut Ruisrockin monipuoliseen ruokamaailmaan
14.06.2014Miitti 2014 - Ilmoittautuminen käynnissä nyt!
20.06.2014Battle Beast ja Damnations Day lämppäreiksi Acceptin Suomi-keikoille
20.06.2014Pitkä kuuma kesä -puistokonsertin ohjelmisto selvillä
20.06.2014Ilosaarirockissa voi skeitata ja kutoa sukkaa
20.06.2014Ruisrockin alueohjelma tarjoaa runsaasti taidetta ja hupia
30.06.2014In memoriam Mikko Javanainen minikiertue
01.07.201445. Ruisrock juhlitaan Turussa viikonloppuna
05.07.2014Ruisrockin avajaispäivä myi loppuun - 35 000 juhlijaa Ruissalossa
07.07.2014Ruisrock teki uuden kävijäennätyksen – 93 000 juhli viikonloppuna Ruissalossa
14.07.2014H2Ö-festivaali debytoi Turun Ruissalossa ensi viikonloppuna
18.07.2014Kuvakooste Ruisrock 2014 -festivaaleilta
21.07.2014KarmaRockissa luvassa useita Euroopan valloittajia
02.09.2014Mystons kiertää Baltiaa ja Suomea
04.09.2014Turbonegron 25-vuotisjuhlakiertue Suomeen
09.09.2014Turku Rock Academy ja levy-yhtiö Universal aloittavat mittavan yhteistyön
23.10.2014Madventuresin Riku ja Tunna palaavat Bassolle - 7 kuolemansynnin kera
23.10.2014Folk-punkkari Chuck Ragan bändeineen Suomeen
27.10.2014Mika Rätön tulevan indieleffan ensimmäinen teaser julki
28.10.2014Tampere Rock Academy rumpuklinikka: Lacu Lahtinen
29.10.2014Beastmilk päättää Euroopan-kiertueensa Suomeen
08.11.2014Joensuuhun uusi festivaali keskelle talvea
09.11.2014Rap-sensaatio Yung Lean & Sad Boys Tavastialle
10.11.2014Mahdollisuus päästä mukaan Turku Rock Academyn toimintaan
12.11.2014Fuzz-rockin konkaribändi Mangoo 10-vuotiskeikoille Helsinkiin ja Turkuun
13.11.2014Hayseed Dixie soittaa kuusi keikkaa Suomessa
25.11.2014Muse ja Calvin Harris ovat Provinssin ensimmäiset julkistukset - Festivaali laajenee nelipäiväiseksi
11.12.2014Espoo Rock Academy DEMO CONTEST 2015
12.12.2014Muusikoiden.net on tänään ylittänyt 140 000 rekisteröityneen jäsenen rajan

Uutisarkisto (yhteensä 2290 uutista)