Uutiset
Tällä sivulla olevia vanhoja uutisia lukemalla voit katsoa Muusikoiden.netin historiaan. Uutiset ovat listattuna uusimmassa vanhimpaan. Viimeisimmät uutiset ovat nähtävissä myös etusivulle.
12.11.2014 - Fuzz-rockin konkaribändi Mangoo 10-vuotiskeikoille Helsinkiin ja Turkuun
Stoner rockia maailmoja syleileviin syntikkasoundeihin yhdistelevä Mangoo täyttää kymmenen vuotta. Äänekkäästi surisevaa taivalta juhlistetaan nyt kahden keikan voimin Helsingissä ja yhtyeen kotikaupungissa Turussa. Vuoden äänekkäimmissä konserteissa soittavat myös ruotsalainen Mother Kasabian ja The Death of Gagarin.
Yhdysvaltalaisen Small Stone Recordsin riveihinsä bongaama Mangoo on kuulovaurioita aiheuttavien, jyrisevien kitaroiden, laulaja Picklesin rahisevan lauluäänen ja massiivisten sovitusten muodostama kokonaisuus. Vastikään euroopan-kiertueen tehnyt yhtye on parhaillaan valmistelemassa kolmatta, toistaiseksi nimetöntä täyspitkää levyään. Lisäksi vuoden 2015 alussa julkaistaan 7” split single brittiläisen Enos-yhtyeen kanssa H42 Recordsin kautta.
Odotukset uuden materiaalin suhteen ovat korkealla: yhtyeen vuonna 2012 julkaisema Neverland sai haltioituneen vastaanoton niin kuuntelijoilta kuin musiikkilehdistöltäkin: albumi sai hehkuvat arviot kotimaisen median lisäksi muun muassa Metal Hammerissä ja Classic Rock Magazinessa.
Juhlakeikoilla esiintyvät Mangoon kanssa ruotsista ponnistava, psykedeelinen doom-trio Mother Kasabian, sekä progressiivisen riffirockin hypetetty lähettiläs The Death of Gagarin.
Mangoo, Mother Kasabian (SWE), The Death of Gagarin, Åbo Church of Doom DJ’s
Bar Loose, Helsinki 21.11.2014
Klubi, Turku 22.11.2014
Liput 6/9e (Bar Loose), 7/9e (Klubi)
Mangoon verkkosivut:
www.mangooloid.com
Mother Kasabianin verkkosivut:
www.motherkasabian.com
The Death of Gagarinin verkkosivut:
www.thedeathofgagarin.com
Vuoden 2014 uutiset
› Uutisarkisto (yhteensä 2290 uutista)