Uutiset
Tällä sivulla olevia vanhoja uutisia lukemalla voit katsoa Muusikoiden.netin historiaan. Uutiset ovat listattuna uusimmassa vanhimpaan. Viimeisimmät uutiset ovat nähtävissä myös etusivulle.
12.06.2014 - Hans Välimäen uuden ravintolan herkut Ruisrockin monipuoliseen ruokamaailmaan
Ruisrock tarjoaa jo perinteiseen tapaan Suomen festarikesän parhaimmistoon kuuluvan ruoka- ja juomatarjonnan, jossa on myös otettu mahdollisuuksien mukaan huomioon ympäristöystävällisyys, luomu- ja lähituotanto, kasvisruokavaihtoehdot sekä erilaiset ruokarajoitteet.
Jo useana vuonna Ruisrockissa herkkuja loihtinut huippukokki Hans Välimäki saapuu tänä kesänä Ruissaloon uuden Rikhards-ravintolansa kanssa. Vastikään ovensa avannut gastropub on ottanut menuunsa vaikutteita ronskisti niin Belgiasta, Briteistä, Ranskasta kuin Yhdysvalloistakin. Michelin-tähdillä palkitun ravintoloitsijan Ruissaloon nouseva Rikhards at Ruissalo -popup-ravintola tarjoilee muun muassa mureaa riiputettua härän ”bavette-pihviä”, kesäpurjoa kirnuvoilla maustettuna ja burgeria Angus-härästä, kaikki hiiligrillillä valmistettuna.
”Rikhardsissa on kyse hyvästä ruoasta, raaka-aineista, hengailusta ja letkeästä meiningistä hyvässä seurassa, riippumatta siitä oletko yksin, kaksin vai porukalla. Ruoka ja juoma ovat linkitetty ja yritys on tarjota sellaista, mitä muut eivät tällä hetkellä tee; yhdistää hyvä ruoka ja juoma kohtuuhinnoin”, Välimäki kertoo.
Uutta on luvassa myös Ruisrockin bistrossa ja kioskeilla. Uusi Pizza & Wine -konsepti yhdistää laadukkaat viinit ja pizzaklassikot. Tuhdit rapeapohjaiset pannupizzat luottavat muutamiin laadukkaisiin raaka-aineisiin ja klassikkoyhdistelmiin; hyviä juustoja, tuoreita herkkusieniä, ilmakuivattua kinkkua, rucolaa, latva-artisokkaa, pinjansiemeniä. Viime vuonna suuren suosion saaneet uuniperunat ja aikaisemmilta vuosilta tutut gourmetburgerit saavat seurakseen tänä kesänä hodarit, joita löytyy niin seitsemän chilin makkaralla, lagerwurstilla kuin vegemakkarallakin.
Tuttujen ruokakojujen tarjontaan uutta tuovat myös alueelle saapuvat, laadukasta katuruokaa tarjoilevat ruokarekat, useista tapahtumista tutut Liesikiesi, Street Gastro sekä Fisu & Ranet. Myös Reissumies saapuu omalla grillikärryllään tarjoilemaan grillattuja ruisleipiä.
Hyvän ruuan seuraksi Ruisrockissa on tarjolla korkeatasoinen valikoima viinejä. Viinivalikoima on rakennettu yhteistyössä suomalaisen viiniasiantuntijan, Master of Wine Tuomas Meriluodon kanssa. Viineissä pääyhteistyökumppaneina jatkavat festarivieraiden suosioon jo kahden vuoden kokemuksella nousseet Chilen kärkitaloihin kuuluvan, ja ympäristöasioiden edelläkävijän Cono Surin viinit. ”Cono Sur on osuva valinta festaritunnelmaan niin rennon ja mutkattoman maineensa, kuin Ruisrockillekin läheisen ympäristöystävällisen toimintafilosofiansa osalta”, kertoo Meriluoto.
Myös samppanja on kasvavassa roolissa osana laatutietoisten festarikävijöiden juhlatunnelmaa. Champagne Pommeryn kaikissa anniskelualueiden ravintoloissa saatavilla olevan Brut Royal -samppanjan lisäksi valikoiduista viineihin panostavista myyntipisteistä on saatavilla vuosikertasamppanjaa Pommery Grand Cru Millessime 2005 sekä talon luksussamppanjan Cuvee Louisen vuosikertaa 2002.
Sinebrychoff vastaa puolestaan oluenystävien toiveisiin tuomalla Ruisrockiin laajemman olutvalikoiman. Vaikka kotimainen lager on festarien suosikkijuoma, yhä useampi festarivieras haluaa nauttia myös alea, stoutia tai vehnäolutta. Pohjoismaiden vanhimmalla panimolla Sinebrychoffilla on Suomen pisin olutosaaminen ja oman oluenvalmistuksensa ohella panimo tuo maahan laajan valikoiman kansainvälisiä oluita, joista osa on tarjolla nyt myös festariolosuhteissa, yhteistyössä Ruisrockin kanssa. Tänä kesänä Ruisrockiin kohoavassa House of Beer –baarissa ulkomaisten oluttalojen tuontioluiden lisäksi kattaukseen kuuluvat Sinebrychoffin Nikolai Brewmasters’ Collectionin California Steam Beer ja Irish Red Ale –uutuudet. Hanatuotteina ovat Grimbergen, Guinness ja Kilkenny.
Ruisrock järjestää ympäristötalkoot Ruissalossa lauantaina
Ruisrock on jo vuosia panostanut Ruissalon ainutlaatuisen ympäristön huomioimiseen festivaalin aikaan. Viime vuoden tapaan ympäristötyö aloitetaan saarella jo etukäteen talkoilla lauantaina 14. kesäkuuta. Ruissalo kuuluu harvoihin alueisiin Suomen kapealla tammivyöhykkeellä, jonka lehtoja ei ole raivattu pelloiksi ja laidunmaiksi. Turun kaupungin Ympäristönsuojelu-yksikön mukaan vieraslajeista erityisesti jättipalsami vie elintilaa Ruissalon kukkaloistolta. Jättipalsami voi kasvaa jopa kolmen metrin mittaiseksi ja yksi kasvi voi tuottaa 800 muuta. Ruisrockin toimiston väki lähtee paikalle kitkemään ja kutsuu kaikki mukaan auttamaan. Viime vuonna jättipalsami sai kyytiä ja mikäli tänä vuonna saadaan runsaasti kitkijöitä mukaan, päästään antamaan kyytiä myös toiselle haittakasville, pikkutalviolle.
Lisätietoa ja ilmoittautumisohjeet löytyvät Ruisrockin nettisivuilta: http://www.ruisrock.fi/uutiset/66/r … oissa-kitketaan-taas-jattipalsamia/
Ruisrockin kaikki lipputyypit ovat myynnissä. Kolmen päivän lippu maksaa 125 euroa, kahden päivän lippu 110 euroa ja yhden päivän lippu 75 euroa sekä toimituskulut Tiketistä tai Lippupisteestä. Ruisrockin VIP ja Ruisrock+ -liput sekä leirintäliput ovat myynnissä vain Tiketissä.
Lipunostajilla on myös mahdollisuus olla suojelemassa suomalaista saaristomerta. Saaristomeri-tukilipun hintaan lisätään 3 euroa, joka ohjataan lyhentämättömänä Saaristomeren Suojelurahaston työhön (Rahankeräyslupa nro 2020/2012/3159).
Ruisrock 2014 – valmis päiväkohtainen ohjelma:
Perjantai: David Guetta (fr), The Offspring (usa), Bastille (uk), Example (uk), Caribou (can), Mando Diao (swe), Cheek, Children of Bodom, Death Hawks, Hangman’s Voodoo, Erin, Olavi Uusivirta, Pariisin Kevät, Pietarin Spektaakkeli, Sanni, Santa Cruz, Sonata Arctica, Stone, Tuomo, YO! SDT Raps
Lauantai: Lily Allen (uk), Studio Killers (uk), Future Islands (usa), Veronica Maggio (swe), Pepe & Saimaa, Michael Monroe, Haloo Helsinki!, Jenni Vartiainen, J. Karjalainen, Popeda, Anna Abreu, Happoradio, Iisa, JVG, Lost Society, Mursusikari, DJ Polarsoul Rapshow, Risto, Roope Salminen & Koirat, Ruudolf & Karri Koira & Musta Barbaari & Aksim, Samuli Putro, Stam1na, Stig & Kullankaivajat, Tavastian Lauantaidisko DJ’s, Timo Lassy Band
Sunnuntai: Wiz Khalifa (usa), Phoenix (fr), Suede (uk), Tame Impala (aus), You Me At Six (uk), First Aid Kit (swe), Icona Pop (swe), The 1975 (uk), Vesa-Matti Loiri, The Local Band, Kolmas Nainen, Gasellit, Jonna Tervomaa, Jukka Poika, Lieminen, Robin, Scandinavian Music Group, Vihreät Valot, The 5th of April
Lisätietoja:
www.ruisrock.fi
www.facebook.com/ruisrock
www.twitter.com/Ruisrock2014
instagram.com/ruisrock
www.youtube.com/user/RuisrockOfficial
open.spotify.com/user/ruisrock
vk.com/ruisrockofficial
Vuoden 2014 uutiset
› Uutisarkisto (yhteensä 2290 uutista)