Uutiset
Tällä sivulla olevia vanhoja uutisia lukemalla voit katsoa Muusikoiden.netin historiaan. Uutiset ovat listattuna uusimmassa vanhimpaan. Viimeisimmät uutiset ovat nähtävissä myös etusivulle.
28.02.2014 - Kanadalainen industrial-pioneeri Front Line Assembly Suomeen kesäkuussa
Lähes 30-vuotista taivaltaan juhlistava elektronisen industrial ja EBM -musiikin ikoniyhtye Front Line Assembly saadaan kesäkuussa kahdelle keikalle Suomeen. Viime vuonna 18:nnen studioalbuminsa julkaissut yhtye esiintyy Helsingin Virgin Oilissa keskiviikkona 11. kesäkuuta ja Tampereen Klubilla heti seuraavana iltana. Lämppärinä kuullaan saksalaisen Daniel Myerin (mm. Haujobb, Newt, Covenant) luotsaamaa Architectia. Liput keikoille tulivat myyntiin tänään perjantaina 28. helmikuuta Tiketissä.
Bill Leebin luotsaama, vuodesta 1986 lähtien aktiivisesti toiminut kanadalaisyhtye Front Line Assembly, tuttavallisemmin FLA, on vuosikymmeniensä saatossa juurruttanut itsensä elektronisen industrial-musiikin genrelegendoihin. Monet nykypäivän elektro- ja dubstep artisteista ovat ottaneet vaikutteita yhdestä EBM (Electronic Body Music) -aikakauden uraauurtavimmista yhtyeistä. Viime heinäkuussa julkaistua ”Echogenetic”-albumia on verrattu yhtyeen kulttilevyksi muodostuneeseen ”Tactical Neural Implant” -levyyn, joka on julkaisuvuotensa (-92) jälkeen edelleen klassikko maailman elektronisten industrial-klubien soittolistoilla. Uusi levy palaa äänimaailmallaan takaisin vahvempaan ja riisutumpaan syntetisaattori-sointiin sivuuttaen hieman bändin rankempaa kitaratuotantoa.
Front Line Assembly aloitti viimeisimmän albumikiertueensa loppuunmyydyllä Moskovan keikalla, jonka jälkeen yhtye on kiertänyt ympäri Eurooppaa klubeista festivaaliareenoihin. Yhtye on saanut osakseen ylistystä sekä energisestä live-showstaan että uusista kappaleistaan. FLA julkaisee toukokuussa odotetun ”Echoes” remix-albumin, jolla kuullaan myös kaksi upouutta kappaletta. Biisit ovat syntyneet yhteistyöstä Sneaker Pimps -yhtyeessä vaikuttaneen trip hop -pioneeri Ian Pickeringin kanssa.
KEIKAT:
FRONT LINE ASSEMBLY (CAN) + Architect (Ger)
Ke 11.6.2014 Virgin Oil Co., Helsinki
Ovet klo 20, ikäraja K-18
To 12.6.2014 Klubi, Tampere
Lumous Festival Pre-Bang! + DJ Jyrki Witch & Zynthexia
Ovet klo 20, ikäraja K-18
LIPUT:
Myyntiin pe 28.2.2014 klo 9
Palvelumaksuineen alkaen 29,50 euroa Tiketin myyntipisteistä, puhelinpalvelusta 0600-1-1616 (1,78 euroa/min + pvm) ja netistä www.tiketti.fi. Helsingin keikan liput myynnissä myös Virgin Oil Co:ssa.
LISÄTIEDOT:
www.mindphaser.com
www.twitter.com/F7A
www.facebook.com/frontlineassembly
www.livenation.fi
Vuoden 2014 uutiset
› Uutisarkisto (yhteensä 2290 uutista)