Uutiset
Tällä sivulla olevia vanhoja uutisia lukemalla voit katsoa Muusikoiden.netin historiaan. Uutiset ovat listattuna uusimmassa vanhimpaan. Viimeisimmät uutiset ovat nähtävissä myös etusivulle.
28.01.2014 - Manic Street Preachers Suomeen keväällä
Kuva: Alex Lake - Lähde: www.livenation.fi
Viime vuonna uuden albumin julkaissut Manic Street Preachers saapuu keväällä odotetulle keikalle Suomeen osana laajamittaista Euroopan kiertuettaan. Yhtye esiintyy Helsingissä The Circus -klubilla keskiviikkona 7. toukokuuta. Lipunmyynti keikalle käynnistyy maanantaina 3. helmikuuta Lippupalvelussa.
Manic Street Preachers perustettiin Walesin Blackwoodissa vuonna 1986. Yhtye keräsi jo alkuvuosinaan kotimaassaan mainetta androgyynillä imagollaan ja poliittisia viittauksia viljelevällä musiikillaan. Kansainvälinen läpimurto tuli lopulta vuonna 1998 ”This Is My Truth Tell Me Yours” -albumin myötä ja Manicsien suosio nousi aivan uudelle tasolle. Megahitit ”If You Tolerate This Then Your Children Will Be Next” ja ”You Stole The Sun From My Heart” soivat joka puolella maailmaa ja levystä tuli yksi brittiläisen rockhistorian tärkeimmistä kivijaloista.
Julkaistuaan kokoelma-albuminsa ”National Treasures: The Complete Singles” syksyllä 2011 ja 20-vuotisjuhlapainoksen ”Generation Terrorists” -abumista vuonna 2012, suuntasivat Manicsit studioon työstämään uutta materiaalia. Kunnianhimoinen studioprojekti kulki työnimellä ”70 Songs of Hatred and Failure” ja sävelkynä olikin sen verran hyvässä terässä, että materiaalia syntyi runsaasti yli alkuperäisen tarpeen. Hiljalleen bändi sai idean julkaista syntynyt materiaali kahdella eri levyllä. Folkhenkinen, lähes kokonaan akustinen ”Rewind The Film” sai julkaisunsa viime vuonna ja se sai osakseen joitain yhtyeen uran parhaimpia arvioita lehdistössä. Materiaalin pohjalta syntynyt kakkoslevy, Krautrock-vaikutteiseksi kuvailtu ”Futurology” julkaistaan yhtyeen mukaan vuorostaan tänä vuonna.
KEIKKA:
Manic Street Preachers (UK)
Ke 7.5.2014 The Circus, Helsinki
Ovet klo 19, ikärajaton / rajattu anniskelualue K-18
LIPUT:
Myyntiin ma 3.2.2014 klo 9
Palvelumaksuineen alkaen 48,50 euroa Lippupalvelun myyntipisteistä, puhelinpalvelusta 0600-10-800 (1,98 ¤/min + pvm) ja netistä www.lippupalvelu.fi
Vuoden 2014 uutiset
› Uutisarkisto (yhteensä 2290 uutista)