UutisetTällä sivulla olevia vanhoja uutisia lukemalla voit katsoa Muusikoiden.netin historiaan. Uutiset ovat listattuna uusimmassa vanhimpaan. Ajankohtaisimmat uutiset ovat nähtävissä myös etusivulle.Haluatko oman uutisesi etusivulle? Lue lisää asiasta!
18.07.2013 - Kolme suomalaisyhtyettä Sziget Festivalille5.-12.8.2013 Unkarissa juhlittavalla Sziget Festivalilla nautitaan tänä kesänä suomalaisesta musiikista kolmen yhtyeen voimin. Indierock- yhtye Rubikin lisäksi festivaalilla nähdään alternative blues- orkesteri Black River Bluesman sekä Emergenza- bändikilpailun pohjoismaiden finaalin voittanut poprock- yhtye Shout. 21. Sziget Festival on lisännyt kaksi suomalaisvahvistusta ohjelmistoonsa jo aikaisemmin julkaistun indie rock- yhtye Rubikin lisäksi. Óbudain saarella Budapestissa tullaan kuulemaan myös Emergenza- bändikilpailun Pohjoismaiden finaalin voittanutta Shout- bändiä sekä alternative bluesia soittavaa Black River Bluesman- yhtyettä. Helsinkiläinen, viisihenkinen poprockia soittava Shout perustettiin vuonna 2010 ja tänä vuonna energinen bändi osallistui Emergenza- bändikilpailuun voittaen Tukholmassa järjestetyt Pohjoismaiden finaalit.
Rumpali Bad Mood Hudsonin kanssa duona toimiva Black River Bluesman on puolestaan esiintynyt lukuisilla keikoilla ulkomailla. ”Szigetiin luonnollisesti lähdetään rock'n'roll-meiningillä ja tietysti täysillä kuten aina, kun joku sanoo: "Tulkaa soittamaan!". Soitamme suurimman osan keikoistamme muutenkin ulkomailla, joten tässä säväyttää lähinnä Szigetin tarunhohtoinen maine ja Unkari uutena päänahkana meidän maakokoelmaamme.”, kommentoi kitaristi Jukka Juhola.
Sziget Festivalilla esiintyvät tänä vuonna ovat muun muassa Nick Cave and The Bad Seeds (AUS), Franz Ferdinand (UK), Blur (UK), Azealia Banks (USA), Biffy Clyro (UK), Mika (UK), Bad Religion (USA), Dizzee Rascal (UK), Skunk Anansie (UK), Tame Impala (AUS) ja lukuisat muut tähdet. Isojen maailmantähtien ja uusien tulokkaiden lisäksi Szigetissä voi nauttia eri musiikkityyleille omistetuiden lavojen annista. Laajasta tarjonnasta voi poimia esimerkiksi maailmanmusiikkia, unkarilaisia kuuluisuuksia, elektronisia soundeja kuin bluesiakin. Tänä vuonna ensi kertaa paikan päällä nähdään myös festivaalin päättävä End Show, jonka tarjoilee David Guetta ilotulitusten ja lasershow’n siivittämänä.
Sziget voitti Parhaan festivaalin palkinnon European Festival Awardsin suurten festivaalien sarjassa vuonna 2011. Festivaalin suuren suosion takana on paitsi eturivin artistien ja kiinnostavimpien tulokkaiden laaja-alainen tarjonta, myös festivaalin palveluiden ja muun ohjelman massiivisuus ja yllätyksellisyys. Festivaalin vuotuisiin perinteisiin kuuluu vahva taideohjelma myös muun kuin musiikin saralta. Edelliset festivaalit ovat pitäneet sisällään muun muassa vihkikappelin, jääkiekkokaukalon ja huvipuiston. Tänä vuonna tullaan kokemaan esimerkiksi juhlatantereen värikarnevaaliksi muuttava Color Party, 65- metrinen maailmanpyörä Sziget Eye ja uusi tapahtumapaikka Cirque du Sziget, joka esittelee sirkusesityksiä menneen ajan kiertävien sirkuksien hengessä. Tiistaina 6.8. festivaalin 0-päivä esittelee “Wonderland”- teemakattauksen, joka tuo saaren päälavalle Unkarin menestyneimmän vaihtoehtorock-yhtye Quimbyn sekä sadunomaista Liisa Ihmemaassa – henkistä ohjelmaa.
Sziget Festival 5.- 12.8.2013, Óbudai Island, Budapest, Unkari
Koko ohjelma nähtävissä osoitteessa: http://www.szigetfest.fi/ohjelma
Liput: http://www.tiketti.fi/Sziget-Festiv … Obuda-Island-Budapest-lippuja/17642 |