Uutiset
Tällä sivulla olevia vanhoja uutisia lukemalla voit katsoa Muusikoiden.netin historiaan. Uutiset ovat listattuna uusimmassa vanhimpaan. Viimeisimmät uutiset ovat nähtävissä myös etusivulle.
22.05.2013 - Brittitähdet La Roux ja Charli XCX saapuvat Ruisrockiin
Charli XCX - Lähde: www.ruisrock.fi
5.-7. heinäkuuta Turun Ruissalossa juhlittavan Ruisrockin kansainvälinen kattaus saa vahvistusta kahdesta brittiläisestä huippunimestä. Lauantaina lavalle nousee synthpop-duo La Roux, joka voitti Grammy-palkinnon jo vuoden 2009 debyyttialbumillaan. Pitkään hiljaiseloa viettänyt Elly Jacksonin ja Ben Langmaidin muodostama yhtye on tänä vuonna tehnyt paluun yleisön eteen ja antanut jo esimakua odotetun kakkosalbuminsa soundeista.
Sunnuntaina villitsee parhaillaan kansainvälistä läpimurtoaan tekevä tanssipopin uusi tähti Charli XCX, joka julkaisi viime kuussa ylistäviä arvosteluja saaneen ”True Romance”-debyyttinsä. Vasta parikymppinen laulaja-lauluntekijä on jo ehtinyt kiertää Coldplayn, Santigoldin ja Justicen kanssa ja kerätä musiikkivideoillaan yli 250 miljoonaa katselua Youtubessa. Charli XCX on tuttu myös Ruisrockissa esiintyvän ruotsalaisduo Icona Popin hittisinkulta ”I Love It”.
Sunnuntaille on myös lisätty kansainväliseen suosioon - Barack Obaman soittolistaa myöden - jo debyyttialbumillaan noussut soul-kykyjen joukko Nicole Willis & The Soul Investigators. Ruissalossa yhtye esittelee tuoreen albuminsa ”Tortured Soul”. Samana päivänä nähdään tuoreella ”Hyvä päivä” -sooloalbumillaan radiosoittolistat valloittanut laulaja-lauluntekijä Samae Koskinen uuden Korvalääke-yhtyeensä kanssa. Avajaispäivänä nähdään garagerockista protopunkiin ammentava Black Lizard, jonka viime kuussa ilmestyneen debyyttialbumin tuotantotiimissä on häärinyt tuttuja nimiä yhtyeistä The Brian Jonestown Massacre ja Spacemen 3.
Perinteisten keikkojen lisäksi Ruissalossa tullaan nauttimaan myös dj-vetoisista tansseista, kun Suomi-EDM:n kärkinimi HeavyWeight tuo DJ-settinsä Ruissalon rantabileisiin perjantaina ja jo vuosia huippusuosittu Tavastian Lauantaidisko saapuu visiitille Turkuun, tietenkin lauantaina. Lisää esiintyjiä tullaan vielä julkaisemaan lähiaikoina.
Ruisrock järjestää ympäristötalkoot Ruissalossa
Ruisrock on jo vuosia panostanut Ruissalon ainutlaatuisen ympäristön huomioimiseen festivaalin aikaan. Tänä vuonna ympäristötyö aloitetaan saarella jo etukäteen talkoilla lauantaina 8. kesäkuuta. Ruissalo kuuluu harvoihin alueisiin Suomen kapealla tammivyöhykkeellä, jonka lehtoja ei ole raivattu pelloiksi ja laidunmaiksi. Turun kaupungin Ympäristönsuojelu-yksikön mukaan vieraslajeista erityisesti jättipalsami vie elintilaa Ruissalon kukkaloistolta. Jättipalsami voi kasvaa jopa kolmen metrin mittaiseksi ja yksi kasvi voi tuottaa 800 muuta. Ruisrockin toimiston väki lähtee paikalle kitkemään ja kutsuu kaikki mukaan auttamaan. Lisätietoa ja ilmoittautumisohjeet löytyvät Ruisrockin nettisivuilta.
Ruisrock-kioski palvelee Turun kauppatorilla
Se on varma kesän merkki, kun Turun kauppatoria jo useana vuonna komistanut Ruiskioski ilmestyy Yliopistonkadun ja Aurakadun kulmaan. Viime viikonloppuna luukkunsa avannut Ruiskioski palvelee festivaalin loppuun 7. heinäkuuta saakka maanantaista perjantaihin klo 11-18 ja lauantaisin klo 10-15. Festariviikonloppuna kioski on auki perjantaina ja lauantaina klo 11-21 ja sunnuntaina klo 11-19. Kioskilta voi hankkia festariliput ilman toimitusmaksuja ja lisäksi paikan päältä vastauksia Ruisrock-aiheisiin kysymyksiin ja tärppejä, mitä Ruissalossa kannattaa festivaalin aikana tehdä.
Ruisrockin kaikki lipputyypit ovat myynnissä Tiketissä, Lippupisteessä ja Ruiskioskissa. Festivaalin kolmen päivän liput maksavat 120 euroa, kahden päivän liput 105 euroa ja yhden päivän liput 75 euroa sekä mahdolliset toimituskulut myyntipisteistä. Festivaalin VIP-liput ja leirintäalueen liput ovat myynnissä ainoastaan Tiketissä ja Ruiskioskissa. Jokaisesta lipputyypistä on myös myynnissä Saaristomeri-tukilippu, jonka ostamalla asiakas voi lahjoittaa kolme euroa vesien suojelemiseen Saaristomeren Suojelurahastolle (Rahankeräyslupa nro 2020/2012/3159).
Ruisrock 5.-7.7.2013 varmistuneet artistit päiväkohtaisesti:
Perjantai: Hurts (UK), Editors (UK), Knife Party (AUS), At the Gates (SWE), Band of Horses (USA), Jessie Ware (UK), Håkan Hellström (SWE), Graveyard (SWE), Michael Monroe, Karri Koira, Pää Kii, Rico Tubbs, Samuli Putro, Stam1na, Xysma, Tiiu Helinä, Black Lizard, HeavyWeight DJs
Lauantai: HIM, Dizzee Rascal (UK), Crystal Castles (CAN), La Roux (UK), Soilwork (SWE), Icona Pop (SWE), Kerkko Koskinen Kollektiivi, PMMP, Amorphis, CMX, Von Hertzen Brothers , Disco Ensemble, Anna Puu, Jätkäjätkät, Kaija Koo, Eevil Stöö, DJ Kridlokk & Koksukoo, French Films, Notkea Rotta feat. SMC Lähiörotat, Pertti Kurikan Nimipäivät, Ruger Hauer, Ricky-Tick Big Band & Julkinen Sana, Minä ja Ville Ahonen, Kivesveto Go Go, Tavastian Lauantaidisko
Sunnuntai: Pet Shop Boys (UK), Biffy Clyro (UK), The Sounds (SWE), Macklemore & Ryan Lewis (USA), Gary Clark Jr. (USA), Charli XCX (UK), J. Karjalainen, Ismo Alanko, Cheek, Haloo Helsinki!, Kotiteollisuus, Raappana & Sound Explosion Band, Nicole Willis & The Soul Investigators, Teflon Brothers, Samae Koskisen Korvalääke, Satellite Stories, Sin Cos Tan
www.ruisrock.fi
Vuoden 2013 uutiset
› Uutisarkisto (yhteensä 2293 uutista)