Uutiset
Tällä sivulla olevia vanhoja uutisia lukemalla voit katsoa Muusikoiden.netin historiaan. Uutiset ovat listattuna uusimmassa vanhimpaan. Viimeisimmät uutiset ovat nähtävissä myös etusivulle.
15.10.2012 - ILMIÖ-festivaali palkittiin Turun kirjamessuilla
Suomen Arvostelijain liiton Turun jaosto on myöntänyt vuosittaisen Puolen kilon punnuksensa turkulaiselle ILMIÖ-festivaalille. Palkinto annetaan merkittävästä kulttuuriteosta, läpimurrosta tai debyytistä. Palkinto jaettiin ensimmäisen kerran vuonna 1979 ja sen ovat aiemmin saaneet muun muassa runoilija Heli Laaksonen, The Crash -yhtye sekä runouslehti Tuli & Savu. Palkinto luovutettiin Turun Kirjamessuilla 5.10.2012.
Uittamon kansanpuiston vanhan tanssipaviljongin ympärille levittäytyvä festivaali järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 2009. Neljässä vuodessa tapahtuma on kasvanut yhdeksi Suomen rakastetuimmista festivaaleista. Palkinnon luovuttanut Kari Kettula kuvaili puheessaan festivaalia seuraavasti: ”Ihmiset ovat ottaneet tämän hienon jälki-woodstockmaisen laadukkaan tapahtuman hyvin omakseen. Kahdeksan hengen tuotantotiimi on luomassa Uittamon lavalle uutta hienoa Sherwoodin metsää, jossa tämän ajan kotimainen ja ulkomainen musiikki sekä tämän ajan ihmiset kohtaavat”.
http://www.ilmio.fi
Vuoden 2012 uutiset
› Uutisarkisto (yhteensä 2290 uutista)