Uutiset
Tällä sivulla olevia vanhoja uutisia lukemalla voit katsoa Muusikoiden.netin historiaan. Uutiset ovat listattuna uusimmassa vanhimpaan. Viimeisimmät uutiset ovat nähtävissä myös etusivulle.
21.06.2012 - Musiikintekijöille ja -kustantajille 15,8 miljoonaa euroa
Säveltäjäin Tekijänoikeustoimisto Teosto ry maksoi kesäkuun puolivälissä kotimaisille musiikintekijöille - säveltäjille, sanoittajille ja sovittajille - sekä musiikinkustantajille suurimman vuosittaisen tilityksensä, 15,8 miljoonaa euroa.
Musiikintekijät ja -kustantajat saivat tililleen esityskorvauksia muun muassa radiossa, televisiossa, konserteissa ja muissa tapahtumissa esitetyistä teoksistaan. Esityskorvauksia tuli myös myymälöiden, ravintoloiden ja muiden yritysten taustamusiikista sekä suomalaisen musiikin esityksistä ulkomailla. Lisäksi Teosto maksoi korvauksia musiikin tallentamisesta ja online-myynnistä.
Esitys- ja tallennuskorvaukset olivat pääosin vuonna 2011 tapahtuneesta esittämisestä ja tallentamisesta.
Musiikintekijät ja -kustantajat saavat Teostosta tilityksiä neljästi vuodessa. Kesäkuussa tilityksen sai vajaa puolet Teoston 26 000 kotimaisesta säveltäjä-, sanoittaja-, sovittaja- ja musiikinkustantaja-asiakkaasta.
Ulkomaisille musiikintekijöille ja -kustantajille Teosto maksaa viime vuoden esityksistä 19,6 miljoonaa euroa.
Vuoden 2012 uutiset
› Uutisarkisto (yhteensä 2290 uutista)