Uutiset
Tällä sivulla olevia vanhoja uutisia lukemalla voit katsoa Muusikoiden.netin historiaan. Uutiset ovat listattuna uusimmassa vanhimpaan. Viimeisimmät uutiset ovat nähtävissä myös etusivulle.
14.02.2012 - Turkulainen Mangoo solmi levytyssopimuksen yhdysvaltalaisen Small Stone Recordsin kanssa
Kuva: Petri Vilén - Lähde: http://www.mangooloid.com
Toisen albuminsa alkukesällä julkaiseva kotimainen Mangoo on liittynyt yhdysvaltalaisen Small Stone Recordsin leiriin. Neverland-nimeä kantavan teoksen taustajoukoissa ovat muun muassa Aerosmithin, Dresden Dollsin ja Ben Foldsin kanssa työskennellyt miksaaja Benny Grotto sekä Ted Nugentin kanssa toiminut masteroija Chris Goosman.
Groton sanoin Mangoon musiikissa surisevat stoner rock -kitaravallit yhdistyvät saumattomasti analogisyntikoihin. Bändin popkoukkuja ja psykedeliaa yhdistelevä soundi tuo samanaikaisesti mieleen niin Queens of the Stone Agen, Rushin, ja Foo Fightersin. Silti Mangoon onnistuu kuulostaa ennen kaikkea ainoastaan itseltään: monipuoliselta ja arvaamattomalta. Neverlandillä tuo raikas dynamiikka on huipussaan.
Bändin kokoonpano on säilynyt muuttumattomana vuoden 2009 debyyttilevy Neolithicista lähtien. Laulaja-kitaristina toimii raspikurkkuinen Pickles, toista kuusikielistä takoo Mattarn, bassossa vaikuttaa Igor ja syntikoita soittaa Nicke. Joukon vankka kokemus paistaa läpi. Tasapäisyydestä kärsivällä kotimaisella bändikentällä Mangoo edustaa jotakin aidosti jännittävää ja kunnianhimoista.
Viralliset kotisivut
http://www.mangooloid.com/
Facebook
https://www.facebook.com/pages/Mangoo/8437165746
Deathmint-musiikkivideo
http://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=5Slzx5LtM6s
Small Stone Recordings
http://www.smallstone.com/
Vuoden 2012 uutiset
› Uutisarkisto (yhteensä 2290 uutista)