Uutiset
Tällä sivulla olevia vanhoja uutisia lukemalla voit katsoa Muusikoiden.netin historiaan. Uutiset ovat listattuna uusimmassa vanhimpaan. Viimeisimmät uutiset ovat nähtävissä myös etusivulle.
22.01.2012 - Wilko Johnson Tavastialle maaliskuussa
Dr. Feelgoodin maanisena kitarasankarina tunnetuksi noussut brittiläinen Wilko Johnson saapuu keikkailemaan bändeineen Helsingin Tavastialle torstaina 1. maaliskuuta. Lämppärinä nähdään kotimainen The Souls.
Punkin esiinmarssiin voimakkaasti 70-luvulla vaikuttanut pubirockyhtye Dr. Feelgood on jättänyt vahvan jäljen myöhempiin sukupolviin. Erityisesti ihailua herätti bändin kitaristin Wilko Johnsonin maaninen lavavenkoilu ja omaperäinen, konekiväärimäinen soittotyyli, joka inspiroi lukuisia aloittelevia muusikoita. Esimerkiksi The Clash, The Sex Pistols, The Jam ja The Boomtown Rats ovat nimenneet Dr. Feelgoodin vaikuttajakseen. Dr. Feelgoodista lähtemisensä jälkeen Wilko Johnson perusti oman yhtyeen vuonna 1977, mutta liittyi mukaan parisen vuotta myöhemmin myös Ian Duryn Blockheads-yhtyeen riveihin. Nykyään Wilko Johnsonin yhtyeessä soittavat niinikään Blockheadsissa soittaneet Norman Watt-Roy (basso) sekä Dylan Howe (rummut). Wilko Johnson bändeineen tunnetaan ahkerana keikkailijana – kilometrejä on kertynyt lukemattomia määriä ympäri maailmaa. Suomessa Wilko bändeineen nähtiin ensimmäisen kerran vuonna 1979 Punkarockissa.
Vuonna 2008 arvostettu ohjaaja Julien Temple teki dokumentin Dr. Feelgood -ilmiöstä ja siinä ääneen pääsi myös Wilko Johnson. Kehuttu ”Oil City Confidential” sai ensi-iltansa lokakuussa 2009 ja nosti entisestään kiinnostusta Wilko Johnsonia, dokumentin eksentristä tähteä kohtaan. Maaliskuussa Wilko nähdään vihdoin taas Suomen-kamaralla, joten luvassa on lavantäydeltä hengästyttävää energiaa ja jäljittelemätöntä kitarointia.
KEIKKA:
Wilko Johnson (UK) + The Souls
To 1.3.2012 Helsinki, Tavastia
Ovet klo 19, ikäraja K-18
LIPUT:
23 euroa + mahd. toimituskulut Tiketin myyntipisteistä, puhelinpalvelusta 0600-1-1616 (1,69 euroa/min + pvm) ja netistä www.tiketti.fi
Ovelta 25 euroa, mikäli lippuja on jäljellä.
www.wilkojohnson.org
www.livenation.fi
Vuoden 2012 uutiset
› Uutisarkisto (yhteensä 2290 uutista)