Keikka: Dark Side Of The Moon - Tribute to Pink Floyd
Päivämäärä: | Perjantai 08.11.2013 |
---|---|
Esiintyjä: | Dark Side Of The Moon - Tribute to Pink Floyd |
Paikka: | Loviisa, Loviisan urheiluhalli |
Lisätietoja: | Pink Floydin klassikkolevy Dark Side Of The Moonin julkaisusta on tänä vuonna kulunut 40 vuotta. Albumi on monen vuoden ajan innostanut soittajia musiikillisten kokeilujen pariin myös Suomessa. Viime vuonna syntyi Vaasalaisten ammattisoittajien parissa ajatus tribuuttikonsertista, jossa Dark Side Of The Moon albumi esitetään livenä ensimmäisestä kappaleesta viimeiseen. Pink Floydin musiikki yhdistetään myös visuaalisuuteen joten työryhmään otettiin aikaisessa vaiheessa mukaan myös video- ja elokuvantekijöitä. Lopputulos on kuultavissa ja nähtävissä konsertissa ”Dark Side Of The Moon - a tribute to Pink Floyd”. Konsertissa kuullaan 40 vuotta täyttävän albumin lisäksi myös muita Pink Floydin tunnetuksi tekemiä kappaleita yhtyeen uran varrelta. Teemu Aitoaho, ”Kilju” Lindblom, Sami Sillanpää, Stefan Brokvist, Jori Lindell, Kalle Katz, Eero Paalanen, Terhi Parkkamäki, Charlotta Kerbs, Hippi Hovi sekä erittäin tärkeässä roolissa olevat äänisuunnittelija Stefan Backas, valosuunnittelija ”Backus” Backman ja video- ja elokuvatuottaja Andreas Westerberg tarjoavat sinulle unohtumattoman elämyksen yhden kaikkien aikojen legendaarisimman albumin kappaleiden parissa. |
Internet: | http://www.facebook.com/dsofthemoon |