Keikka: Jonnu
Päivämäärä: | Perjantai 16.08.2013 |
---|---|
Esiintyjä: | Jonnu |
Paikka: | Vantaa, The Lane Viihdekeskus Myyrmäki |
Lisätietoja: | Tervetuloa The Lane Viihdekeskukseen Myyrmäkeen 16.8.2013 klo 21:00 nauttimaan hyvästä musiikista ja herättelemään ajatuksia pyyteettömästä rakkaudesta, kaipauksesta, onnellisuudesta, ihmissuhdekiemuroista sekä tavallisesta elämästä. Kokoonpano: Jonnu Heikkilä - laulu Bjarne Beckmann - viulu/mandoliini/banjo Petri Pietilä - kitarat Jukka Haavisto - basso Markku Heikkilä - rummut Liput: 5¤ ovelta --------------------------- Jonnu on suomalainen laulaja/lauluntekijä, jonka suomenkielisessä musiikissa kuuluvat vaikuttajina maanläheinen nykyaikainen kantri ja suomalainen pop. Laulujen tekstit ovat omakohtaisia ja niitä on kiitelty elämänmakuisuudesta. Jonnu aloitti laulujen kirjoittamisen jo nuorena ja ensimmäiset omat sävellykset päätyivät Jonnun ja siskonsa Jepan levylle ”Not Alone” vuonna 2001. Jonnu on laulanut ja esiintynyt lapsesta asti ja kirjoittanut lauluja myös muille. Aikuisiällä hän on toiminut monien suosittujen artistien taustalaulajana, kuten Jippu, Juha Tapio, Laura Närhi, Chisu, Jenni Vartiainen, Antti Tuisku, Suvi Teräsniska, Laura Voutilainen ja UMO Jazz Orchestra. Oman musiikkinsa lisäksi Jonnu on solistina siskonsa Jepan kanssa Soul Connection –yhtyeessä, r&b/soul –triossa TriSis sekä Higher Ground Vocals –gospelkuorossa. Jonnu esiintyy oman musiikkialan ammattilaisista koostuvan bändinsä kanssa. Tervetuloa nauttimaan! kotisivu: http://www.jonnu.fi/ fb-artistisivu: http://www.facebook.com/jonnuofficial Biisinäytteitä: http://soundcloud.com/jonnuofficial Video: http://www.youtube.com/watch?v=laAbIp7KK6A ------- The Lane Viihdekeskus: kotisivu: http://www.thelane.fi/ fb-sivu: http://www.facebook.com/pages/The-Lane-Viihdekeskus/116682938410215?fref=ts |
Internet: | http://www.jonnu.fi http://www.thelane.fi/ |