Keikka: Mikko Pellinen Mini Big Band
Päivämäärä: | Perjantai 27.04.2012 |
---|---|
Esiintyjä: | Mikko Pellinen Mini Big Band |
Paikka: | Kuopio, Musiikkikeskuksen Jazzklubi |
Lisätietoja: | Järj. Kuopio Jazz & Blues ry Liput: 12 / 8 ¤ (ei sisällä palvelumaksua) Myynti konsertti-iltana Jazzklubin ovelta. Mikko Pellinen Mini Big Band on nimensä mukaisesti pieni suuri orkesteri. Seitsenhenkinen kokoonpano päättää Jazzliiton kiertuekevään esiintymällä ympäri Suomen, aina Kajaanista Nauvoon saakka. MPMBB esittää säveltäjä-basisti Mikko Pellisen originaalikappaleita. Neljästä puhaltajasta ja rytmisektiosta koostuva kokoonpano ulottuu big band -tyyppisistä soinneista intiimiin pienyhtyevuorovaikutukseen. Pellisen yhtyeelle säveltämistä kappaleista heijastuu vaikutteita niin modernista big band -musiikista kuin eurooppalaisesta taidemusiikistakin. Ne haastavat kuulijan laajoilla muodoilla ja rikkaalla harmoniamaailmalla, unohtamatta kuitenkaan rytmisesti svengaavaa otetta. Yhtyeen muusikot ovat ilmaisuvoimaisia solisteja, joiden improvisaatiolle sävellykset tarjoavat rikkaan lähtökohdan. Kevään kiertueella kuullaan tuoreiden kappaleiden lisäksi materiaalia yhtyeen vuonna 2010 julkaistulta debyyttialbumilta Personal. Kokkolalaissyntyinen Pellinen kuuluu suomijazzin uuteen sukupolveen. Poikkeuksellisen vahva yhdistelmä muusikkoutta sekä säveltäjää tekee hänestä kiinnostavan ilmiön suomalaisessa musiikkielämässä. Pellinen valmistui maisteriksi Sibelius-Akatemialta pääaineenaan jazzsävellys. Yhtye on esiintynyt mm. Sibelius-Akatemian Soiva Akatemia -konserttisarjassa sekä Jazz-Espa-festivaalilla. MIKKO PELLINEN MINI BIG BAND Mikko Pellinen – basso Janne Toivonen – trumpetti ja flyygelitorvi Jussi Kannaste – saksofonit Petteri Hietamäki – saksofonit, huilut Kasperi Sarikoski, pasuuna Joonas Haavisto – piano Ville Pynssi – rummut http://www.mikkopellinen.com |
Internet: | http://www.mikkopellinen.com http://www.kuopionmusi … usiikkikeskus/huhtikuu |