Keikka: UMO & Emma Salokoski

Päivämäärä:Perjantai 04.12.2009
 
Esiintyjä:UMO & Emma Salokoski
 
Paikka:Helsinki, Temppeliaukion kirkko
Lisätietoja:Emma Salokoski on pitkän linjan lauluammattilainen, joka on vaikuttanut monien omien yhtyeidensä lisäksi myös useissa ulkopuolisissa projekteissa. Menestyneenä laulutyöläisenä Salokoski on innoissaan UMOn syyskauden tunnelmallisesta joulukonsertista, jossa häntä kuullaan solistina. Konsertissa kuullaan niin vanhempaa, tunnelmallista joulumusiikkia kuin muutama uusi sävellyskin. Sävellys-, sovitus– ja sanoituskaartiin kuuluvat mm. Olavi Louhivuori, Kirmo Lintinen, Pekka Kuusisto ja Paula Vesala.

11-vuotiaana viulunsoitolla musiikkiharrastuksensa aloittanut Emma Salokoski kuuluu 2000-luvun menestyneimpiin suomalaisiin jazz– ja soullaulajiin. Viulu sai jäädä parikymppisenä, kun Emma alkoi tuntea olevansa sydämeltään laulaja.

Omissa yhtyeissään (Quintessence, Emma Salokoski Ensemble) koko osaamistaan laulajana ja biisintekijänä hyödyntävä Salokoski opiskeli myöhemmin Sibelius-Akatemian jazzosastolla ja on tehnyt monipuolisen vierailu-uran monien artistien, esimerkiksi Don Johnson Big Bandin, Giant Robotin ja Palefacen levyillä ja keikoilla. Tänä syksynä laulajatähti on mukana muun muassa Ilmiliekki Quartetin uudella levyllä.

UMO & Emma Salokoski (joulukonsertti)
Pe 4.12. klo 19.00, Temppeliaukion kirkko
Liput: 25/20 e
Ennakkoliput Lippupalvelusta: http://www.lippupalvelu.fi/html/evinfo.htmI?CNTX=698454&l=FI&C=
Internet:http://www.umo.fi

Keikkakuva (#58024)

Tarkasta aina keikan todenperäisyys esiintyjän ja/tai esiintymispaikan kotisivuilta. Muusikoiden.net ei vastaa keikkojen oikeellisuudesta.