Keikka: Bitter Sweet

Päivämäärä:Torstai 09.10.2008
 
Esiintyjä:Bitter Sweet
 
Paikka:Helsinki, Helsinki
Lisätietoja:BITTER SWEET
SUOMI-GROOVEN KEULASSA

"LEVYNJULKKARIKEIKKA BELLYSSÄ - liput 6 ¤"

- Kolmas levy esittelee Julian ja uudistuneen tyylisuunnan -


Energinen groovemusiikkia soittava kokoonpano on saanut joukkoonsa laulajan suomenkielisine lyriikoineen. Julia Eklund, Max Tabell, Timo Tolonen ja Tomi Salesvuo muodostavat tiiviin nelikon joka on hioutunut entistä yhtenäisemmäksi kuluneen talven studiomyllytyksen lopputuloksena. Uudella levyllään yhtye pysyy tyylissään, vaikka soundit ja sävellykset ovat ottaneet askeleen populaarimpaan suuntaan. Maxin Rhodesit ja Hammondit ovat saaneet rinnalleen modernia tätä päivää, ja Itä-Suomen kevätpakkasilla taltioidut Julian enkelimäiset kööri-stemmat sitovat kuulijan levyn äänimaisemaan sitkeästi.

Kaksi instrumentaalilevyä julkaissut bändi pohti uusia suuntia viime kesänä ja oivalsi haluavansa mukaan oman laulajan. Suomenkielinen groovemusiikki tuntui luontevalta Rytmihäiriö klubi -historiaankin peilaten, ja solistiksi keksittiin Joensuusta viehkeä-ääninen nuori laulajatar Julia Eklund. Euroopan sydämessä usean vuoden viettäneen lahjakkuuden musiikkimaku ja huumorintajukin kolahtivat bändiin heti! Max synnytti luontevasti liudan uusia biisejä, joihin Julia vuodatti syvimmät tuntonsa. Polte uuden albumin julkaisemiseen johti ripeään toimintaan.

Uusi levy-yhtiö, Tomin visionäärinen ja kekseliäs tuotanto sekä taidokkaan jälkensä levylle jättäneet loistavat vierailevat artistit, kuten kitaristit Marzi Nyman ja Jarmo Saari kruunaavat paketin. Myös musiikkivideorintamalla tapahtuu. Levyn nimikkobiisi GoGo valittiin Markku Pölösen uuteen Ralliraita- elokuvaan (SF Oy), jonka ensi-ilta on helmikuussa 2009. Musiikkivideo samaisesta menopalasta upeine näyttelijävieraineen kuvattiin syyskuun alussa ja saa ensiesityksensä rock -elokuvafestivaali Rokumentissa marraskuussa.

Bitter Sweet - GoGo julkaistaan lokakuun 1. päivä ja koko bändi on Timon sanoin ”ihan liekeissä”.


Bitter Sweet – GoGo julkaisupäivä 1.10.2008

Levynjulkistamiskeikka:
TO 9.10. Ravintola Belly (uudenmaankatu 16)
Show time 21.00, liput 6¤

Bitter Sweet:
Julia Eklund – laulu
Max Tabell – koskettimet
Timo Tolonen – basso
Tomi Salesvuo - rummut

Tuotanto: Long Play Records
Tuotenumero: LOPCD 018

Tiedotus: Reija Kokkola/050-302 5964 / reija.kokkola@kolumbus.fi
www.bittersweet.fi
Internet:http://www.bittersweet.fi
http://www.belly.fi

Keikkakuva (#49023)

Tarkasta aina keikan todenperäisyys esiintyjän ja/tai esiintymispaikan kotisivuilta. Muusikoiden.net ei vastaa keikkojen oikeellisuudesta.