Keikka: Lopunajan Viihdeorkesteri

Päivämäärä:Perjantai 08.03.2024
 
Esiintyjät:Lopunajan Viihdeorkesteri
(proto)Torvinen
 
Paikka:Tampere, Pub Yläkerta
Lisätietoja:Lopunajan viihdeorkesteri juhlii Tuleva uni -esikoisalbuminsa julkaisua Tampereella Vastavirran Pub Yläkerrassa perjantaina 8.3. Samana iltana soolosettinsä soittaa aina huikea (proto)Torvinen.

Soitto alkaa klo. 19.30.
Ilmainen sisäänpääsy.

Lopunajan viihdeorkesteri

Lopunajan viihdeorkesteri on Joensuussa 2019 perustettu erikoisfolk-yhtye. Yhtyeen kappaleita on myös luonnehdittu suomalais-ugrilaiseksi balkkaninhumpaksi, folk-rockiksi, blues-rockiksi, orgaaniseksi ambientiksi, metsäreggaeksi ja perinteiseksi folkiksi. Yhtye luo soundiaan sekä akustisten kielisoittimien että puhaltimien avulla, mutta välillä mukaan tuodaan myös sähköistettyä ja kaiutettua äänimaisemaa. Viihdeorkesterin keikoilla on mahdollisuus yhtälailla tanssia kuin nuokkua silmät kiinni lyriikoiden asettamia kysymyksiä pohtien.

Bändin tyypit ovat vaikuttaneet muun muassa yhtyeissä kuten Mustarinta, Mullets N' Bullets ja DEEP. Edellä mainittujen lisäksi bändin perustajajäsenet Santeri Sihvonen ja Joonas Pihjala tekevät omia soolotuotantoja (Santeri Sihvonen & Karjalan konnat, Jj. Pihlaja).


(proto)Torvinen

(proto)Torvinen on maailman tilasta ja tilastaan maailmassa huolestunut perheenisä ja kirjastonhoitaja. Hän on pelottava, analyyttisen tutkiskeleva sivustakatsoja, jonka näkemys maailmasta viiltelee kuulijan sydämen siisteiksi siivuiksi. Hirvittävällä aikuisenergialla ja pitelemättömällä lavakarismalla siunattu (proto)Torvinen saa talven harmaaskaalan säihkymään sateenkaaren väreissä.

(proto)Torvinen nimen takaa löytyvä Timo Torvinen on yksi perinteikkään rock-kaupunki Joensuun nykyisistä soihdunkantajista. Sooloprojektinsa lisäksi hänet tunnetaan esimerkiksi yhtyeistään Eläin sekä Heko ja Hurjat Pojat.

https://fb.me/e/4ljBYTnps
Internet:http://linktr.ee/lopunajanviihdeorkesteri
http://vastavirta.net/en/ylakerta/

Keikkakuva (#132415)

Tarkasta aina keikan todenperäisyys esiintyjän ja/tai esiintymispaikan kotisivuilta. Muusikoiden.net ei vastaa keikkojen oikeellisuudesta.