Keikka: TakaLaiton

Päivämäärä:Lauantai 23.09.2023
 
Esiintyjä:TakaLaiton
 
Paikka:Lappeenranta, Kulttuuritila Nuijamies
Lisätietoja:Rytmihäiriö peruuntui sairastapauksen vuoksi, ja lämppärinä toiminut TakaLaiton samoin tein, mutta meidän on nyt IHAN PAKKO saada Takikset Nuijamieheen! Oli jo niin lähellä!

Joten päätettiin silleen hauskasti, että järjestetään maksuton keikka ja TakaLaiton tuli messiin!

Tulkaa lauantai-illan thrash metal -huumaan kanssamme 23.9. klo 21!

Riskinottavalla thrash metal-painotteisella soitollaan TakaLaiton sekoittaa erinomaisesti nopeatempoista energiaa, luunmurskaavaa groovea ja melodioita, jotka voivat olla vain pimeän, masentavan ja jäisen pohjoisen inspiroimia, puhumattakaan bändin lyyrisestä tykityksestä, jotka sisältää sekä suomen että englannin kieltä.

Tällä mentaliteetillä yhtye voitti "Heavy Metal Heart 11" -kilpailun ja on vastikään aikaansaanut "Mindfection"-albumin (julkaisu 29.7.2023)jonka tuottajana toimi Teemu Aalto (Omnium Gatherum, Insomnium).

Yhtye on kiertueillaan käynyt monissa eri maissa, tuoden riehakkaan lavaesiintymisensä niin Skandinavian seuduille, kuin Euroopan ja Aasian mantereillekin. Viimeisimmäksi kiertäen ympäri Eurooppaa puolalaisten death metal-veteraanien Vaderin ja Haten kanssa
Internet:

Keikkakuva (#131098)

Tarkasta aina keikan todenperäisyys esiintyjän ja/tai esiintymispaikan kotisivuilta. Muusikoiden.net ei vastaa keikkojen oikeellisuudesta.