Keikka: 20 000 Hz
Päivämäärä: | Lauantai 10.12.2022 |
---|---|
Esiintyjät: | 20 000 Hz Possible Space UltraNoir |
Paikka: | Tampere, Vastavirta-klubi Yläkerta |
Lisätietoja: | Tunnen rakkautta: Universaalin rakkauden ylistys "Näin että kaikki elollinen koostuu samasta aineesta, samoista vipeltävistä hiukkasista. Vaikka olen muutenkin rauhan mies, niin sillä hetkellä tuntui mahdottomalta, että kellään voisi olla mitään toistaan vastaan, kaikki on yhtä." 20 000 Hz -yhtyeen basisti Karl Blood koki yllättävän ja ohimenevän valaistumiskokemuksen, jonka pohjalta syntyi kappale universaalista rakkaudesta. Tunnen rakkautta- kappaleeseen on vaikuttanut myös Donna Summerin ikiklassikko "I Feel Love". "Leikkimielisenä tavoitteena oli tehdä maailman paras discobiisi, joten kirjoitimme Google- hakuun sanat ´Best disco song ever` ja ensimmäisenä tuli vastaan I Feel Love. Päätimme esittää oman tulkintamme samasta aiheesta", muistelee Tiina Vanhapelto, joka on toinen Tunnen Rakkautta- kappaleen alkuperäisistä tekijöistä. Didier Selin ja Esa Klemola ovat molemmat lahjakkaita musiikin ammattilaisia, jotka inspiroituivat 20 000 Hz -yhtyeen musiikista ja tekivät kappaleesta kaksi uniikkia remixausta. "Didier käveli sattumalta yhtyeemme soundcheckiin ja alkoi spontaanisti miksata meitä", kertoo Karl Blood ensikohtaamisestaan huipputuottajan kanssa. "Esa taas soitti Portugalista ja puhuimme heti yli tunnin puhelun. Upeaa löytää hengenheimolaisia muista intohimoisista musiikintekijöistä, jotka tarjoutuvat tekemään yhteistyötä kanssamme". Yhtyeen oman version kappaleesta on miksannut Risto Ylihärsilä. Tunnen rakkautta -remixien julkaisu juhlistaa samalla Kakskyttuhatta hertsiä -albumia, joka ilmestyy vinyylinä 9.12. Levynjulkaisukeikat: Bar Ö, Turku 9.12. Vastavirta-Klubi yläkerta, Tampere 10.12. |
Internet: | https://www.facebook.com/20000hzband https://vastavirta.net/ylakerta/ |