Muusikoiden.net
26.04.2019
 

Etusivulle
KeikatIlmoita keikkaArtistitPostituslista
KeikkatunnelmatBändipäiväkirja
Palaute

Keikka: 17.04.2019 - Cleaning Women


Päivämäärä:ke 17.04.2019
Esiintyjä:Cleaning Women
Paikka:Espoo, Sellosali
Lisätietoja:Cleaning Women kiertää maailmaa uuden levynsä tiimoilta ja kiertue ulottuu myös Sellosaliin! Tätä ei kannata jättää väliin, koska yhtye soittaa itsetehtyjä soittimiaan sellaisella intensiteetillä, että voisi melkein sanoa ettei tällaista ole ennen nähty. Paitsi ettei voi, koska yhtye on toiminut huhtikuussa 2019 samalla kokoonpanolla (CW01, CW03, CW04) jo kahdenkymmenen vuoden ajan. Tänä aikana yhtye on julkaissut neljä albumia, soittanut yli 500 konserttia yli 20:ssä maassa, tehnyt kehuttuja mykkäelokuvasäestyksiä lukuisiin klassikkoelokuviin ja hämmästyttänyt ihmisiä sillä, miten metallinkeräysastian ylijäämiä kierrättävistä härpäkkeistä voi saada noin mielenkiintoisia ääniä. Uudella levyllään yhtyeen soundi hengittää luonnollisesti ja sama tunnelma välittyy myös livenä. Orkesteri kutkuttelee myös näköaistia, joten Sellosalissa nähdäänkin visuaalisesti ainutlaatuinen konsertti.

Kesto 1h, ei väliaikaa
Liput 16 ¤ + toimitusmaksu (alk. 1 ¤), lippu.fi

www.cleaningwomen.com
Internet:https://www.lippu.fi/l … artist&action=tickets&
https://sellosali.fi/fi-FI/Cleaning_Women(148792)
   

Tulostettava versio

» Jaa keikka Facebookissa
» Lisää Googlen kirjanmerkkeihin
» Jaa keikka MySpacessa
» Lähetä Twitteriin


Tarkasta aina keikan todenperäisyys esiintyjän ja/tai esiintymispaikan kotisivuilta.
Muusikoiden.net ei vastaa keikkojen oikeellisuudesta!

 Copyright ©1999-2019, Muusikoiden Net ry. Kaikki oikeudet pidätetään.  
Käyttöehdot | Rekisteriseloste | Netiketti | Mediakortti