Keikka: Centria-ammattikorkeakoulun kevyen musiikin opiskelijat
Päivämäärä: | Lauantai 14.01.2017 |
---|---|
Esiintyjä: | Centria-ammattikorkeakoulun kevyen musiikin opiskelijat |
Paikka: | Kokkola, Keski-Pohjanmaan konservatorion salissa |
Lisätietoja: | Lattarikuningas Sacy Sand on Centria -ammattikorkeakoulun uusi musiikkinäytelmä, joka pohjautuu löyhästi kokkolalaisen muusikkolegenda Sacy Sandin (oikealta nimeltään Rolf Rainer Sigurd Sandqvist, 1927 – 1985) värikkääseen ja persoonalliseen elämään. Hän tuli tunnetuksi latinalaisamerikkalaisen musiikin tuomisesta Suomeen ja hän oli todella menestyksekäs 1950-luvulla ja 1960-luvun alussa, soittaen monissa kokoonpanoissa ja omassa orkesterissaan. Musiikkipainotteisessa näytelmässä kuullaan yhteensä 15 latinalaisklassikkoa Centria -ammattikorkeakoulun kevyen musiikin opiskelijoiden muodostaman kahdeksanhenkisen latinalaisorkesterin voimin. Näytelmässä on myös kahdeksan näyttelijän ja laulajan ryhmä. Näytelmän ohjaajana ja käsikirjoittajana toimii Jukka-Pekka Rotko ja musiikin sovittamisesta vastaa Timo Roiko-Jokela. Lattarikuningas Sacy Sand saa ensi-iltansa Keski-Pohjanmaan konservatoriolla 3.12. kello 19. Sillä on kaikkiaan kymmenen esityskertaa joulukuussa 2016 ja tammikuussa 2017. Näytelmä kestää noin tunnin ja 15 minuuttia. Lisäksi konservatoriolla on esillä Sacy Sandin maalauksia, joiden näyttelystä vastaa Michael Neunstedt. Esitykset Keski-Pohjanmaan konservatorion salissa La 3.12. klo 19.00 (ensi-ilta) Su 4.12. klo 15.00 Pe 9.12. klo 19.00 La 10.12. klo 19.00 Su 11.12. klo 15.00 Pe 13.1. klo 19.00 La 14.1. klo 19.00 Pe 20.1. klo 19.00 La 21.1. klo 15.00 La 21.1. klo 19.00 Liput 20 ¤/kpl TERVETULOA |
Internet: | https://www.facebook.com/sacysand/?fref=ts http://web.centria.fi/ |