Keikka: Heikki Silvennoinen

Päivämäärä:Perjantai 28.10.2016
 
Esiintyjä:Heikki Silvennoinen
 
Paikka:Oulu, Teatteri Rio
Lisätietoja:Suomalainen todellinen pitkän linjan blueskitaristi-laulaja Heikki Silvennoinen on tehnyt mittavan ja menestyksekkään päivätyön muusikkona ja myöhemmin näyttelijänäkin. Uransa alkupuolelta 1970- ja 1980- luvuilta hänet muistetaan useiden (mm. Tabula Rasa) legendaaristen yhtyeiden kitaristina ja lauluntekijänä. Heikki Silvennoinen oli myös perustamassa 1980-luvun lopulla ensimmäistä merkittävää englanninkielistä blues-rockia soittavaa Q. Stone -yhtyettä, joka noteerattiin myös maamme rajojen ulkopuolella.

Samaan aikaan omaa vahvaa soolouraansa tehnyt Silvennoinen on kuulunut vuonna 2002 perustettuun SF- Blues -yhtyeprojektin peruskokoonpanoon. Suuren yleisön tietoisuuteen Heikki Silvennoinen nousi 1990-luvun alun Kummeli-ohjelman myötä, jossa hän näyttelemisen lisäksi kirjoitti sketsejä ja teki musiikkia. Päätoimisesti Heikki Silvennoinen toimii kuitenkin muusikkona – kitaristina, säveltäjänä sekä tuottajana.

Konsertti Teatteri Riossa pe 28.10.2016:
klo 18:30 Ovet avataan
klo 20:00 Showtime

Liput:
26,50 ¤ (eläkeläiset, opiskelijat, työttömät & lapset alle 12-v)
29,50 ¤ (peruslippu)
Internet:http://www.heikkisilvennoinen.fi
http://www.teatteririo.fi

Keikkakuva (#110037)

Tarkasta aina keikan todenperäisyys esiintyjän ja/tai esiintymispaikan kotisivuilta. Muusikoiden.net ei vastaa keikkojen oikeellisuudesta.