Muusikoiden.net
05.12.2016
The Bassbreaker™ Guitar Amplifier Series | Fender® 

Etusivulle
KeikatIlmoita keikkaArtistitPostituslista
KeikkatunnelmatBändipäiväkirja
Palaute

Keikka: 11.12.2014 - MRS. Pigs!


Päivämäärä:to 11.12.2014
Esiintyjät:MRS. Pigs!

Salaliitto

Paikka:Helsinki, Semifinal
Lisätietoja:MRS. Pigs!

on viime vuosituhannen loppupuoliskolla Tampereella perustettu orkesteri, jonka päätavoitteena on aina ollut itsensä toteuttaminen.
Alunperin musisoinnin oli tarkoitus sijoittua Rushin ja Nirvanan välimaastoon mutta tältä tieltä eksyttiin jo hyvin varhaisessa vaiheessa ja edelleen ollaankin pitkälti tilanteessa jossa lokeroa on vaikea löytää, jos kohta sitä halutaankaan.
Perusidea, että jäsenistö soittaa muita soittimia kuin yleensä, on yhtyeen pitkästä iästä huolimatta suorituksessa edelleen vahvasti läsnä, ilmentyen osaamisen yrityksenä ja ennakkoluulottomuutena.
Yhtyeen jäsenistöä on aikojensaatossa riepoteltu kaupungeista ja projekteista toisiin, liekö ollut syynä se että meitä on yritetty estää toteuttamasta, mutta missään vaiheessa projektia ei olla oltu kuoppaamassa.
Tätä orkesteria ei ole ikinä vaivannut musiikkilliset erimielisyydet tai menestyksen pelko. Olemme siis ilmeiseti löytäneet porsaanreiän mentävän läven musiikkitehtailun ihmeellisestä maailmasta.
Tästä osoituksena ja kiitoksena lihajalostamoille laittavat orkan pojat nyt kaikki munat yhteen koriin ja pyrkii tulkitsemaan koko tähänastisen tuotantonsa kerralla.

Must We Rock!!

Rams Fusion - Laulu, basso jne.
Les Popular - "Laulu", kitara jne.
Howling Wolfgang Amadeus Moshpart - Rummut jne.

Salaliitolla on ne sivut...
Internet:http://www.semifinal.fi
   

Tulostettava versio

» Jaa keikka Facebookissa
» Lisää Googlen kirjanmerkkeihin
» Jaa keikka MySpacessa
» Lähetä Twitteriin


Tarkasta aina keikan todenperäisyys esiintyjän ja/tai esiintymispaikan kotisivuilta.
Muusikoiden.net ei vastaa keikkojen oikeellisuudesta!

Hosted by Nebula.fi

 

Copyright ©1999-2016, Muusikoiden Net ry. Kaikki oikeudet pidätetään.  
Käyttöehdot | Rekisteriseloste | Netiketti | Mediakortti