Keikka: Jamaze
Päivämäärä: | Lauantai 22.03.2014 |
---|---|
Esiintyjä: | Jamaze |
Paikka: | Joensuu, Joensuun konservatorion konserttisali |
Lisätietoja: | Jamazen talvikiertue 2014 osuu maaliskuussa Joensuuhun, jolloin yhtye vierailee Jazzkerho -76:n vieraana konservatorion konserttisalissa lauantaina 22.3. klo 19.00. Konsertin kesto n. 90 min. Jamaze on kiertueellaan juhlistanut debyyttilevyään Around the World. Levy on herättänyt kiinnostusta Yhdysvalloissa saakka ja se on pysynyt useita viikkoja CMJ TOP 40 Jazz -listalla. Jamaze on alusta pitäen lähtenyt sekoittamaan ilmaisuunsa vaikutteita harvemmin kuulluista musiikinlajeista. Levyn nimeä kantava Around the World, viisiosainen maailmanmusiikkikonsertto, on valaiseva esimerkki yhtyeen konseptista – kvartetin matka maailman ympäri alkaen Australian aboriginaalien musiikista, kulkien Peking-oopperan ja Ethio-jazzin kautta Brasiliaan ja päätyen lopulta amerikkalaiseen räppiin. Vaikka Jamazen musiikin lähtökohdat ovat varsin moninaiset, sitä on helppo kuunnella vahvojen melodioiden, hienostuneiden sovitusten sekä sävykkään yhtyesoinnin ansiosta. Elna Romberg - voc Rob Dominis - keys Kaisa Mäensivu - double bass Mika Säily - drums Keikalla myydään levyä ja ihania T-paitojamme, jotka on saatava! Lippujen hinnat 15 ¤, jäsenet 10 ¤, opiskelijat 6 ¤. |
Internet: | http://www.jamaze.net http://jazzkerho-76.fi/keikat/jamaze/ |