Keikka: Pulse - The Finnish Tribute to Pink Floyd

Päivämäärä:Keskiviikko 26.02.2014
 
Esiintyjä:Pulse - The Finnish Tribute to Pink Floyd
 
Paikka:Tampere, Pääkirjasto Metso
Lisätietoja:Tule kuuntelemaan mahtavaa Pink Floyd -tribuuttiyhtyettä PULSEa Metson musiikkiosastolle! Keikkaa edeltää keskustelu musiikkialbumista kokonaistaideteoksena.

Musiikkialbumi voi olla enemmän kuin joukko sekalaisia kappaleita koottuna yhdelle levylle. Monesti kappaleet muodostavat teoskokonaisuuden, kuten moniosaisessa konsertossa tai sinfoniassa. Myös kansitaide voi olla osa kokonaistaideteosta. Aiheesta keskustelemassa musiikintutkimuksen tohtori Markus Mantere sekä muusikko ja tutkija Joonas Keskinen. Haastattelijana Jarkko Rikkilä.

Mainetta niittänyt Pink Floyd -tribuuttiyhtye PULSE esiintyy keskustelun jälkeen karsitulla kokoonpanolla. Yhtye on tunnettu muun muassa siitä, että se soittaa keikoillaan yleensä vähintään yhden kokonaisen albumin alusta loppuun. Tällä kertaa luvassa on Pink Floydin kappaleita usealta eri albumilta. Yhtye valmistautuu maaliskuiseen keikkaansa Pakkahuoneella, jossa kuullaan mm. Pink Floydin vuoden 1977 konseptialbumi Animals.
Internet:http://www.pulse-band.net
http://kirjasto.tamper … a/tapahtumat/musiikki/

Keikkakuva (#94760)

Tarkasta aina keikan todenperäisyys esiintyjän ja/tai esiintymispaikan kotisivuilta. Muusikoiden.net ei vastaa keikkojen oikeellisuudesta.