Keikka: Tuomo Salmelainen & Helsinki Unplugged
Päivämäärä: | Lauantai 11.05.2013 |
---|---|
Esiintyjä: | Tuomo Salmelainen & Helsinki Unplugged |
Paikka: | Helsinki, NOSTURI |
Lisätietoja: | Suomenkielisen folkpop-yhtyeen kappaleet polveilevat maaseudulta kaupunkiin, Helsingin kaduilta ja huvipuiston kallioilta pitkin radan vartta peltojen laidoille ja kyläkauppojen portaille. Musiikissa on ajatonta kauneutta ja tarinat koskettavat vieden kuulijansa mukanaan. Yhtye on niittänyt mainetta myös mukaansa tempaavilla esiintymisillään ja onkin ahkerasti kiertänyt esiintymislavoja ympäri Suomen saaden yleisön puolelleen missä ikinä liikkuukin. 06.03.: Tuomo Salmelainen & Helsinki Unplugged oli Emergenza festival -bändikilpailun koko Suomen alkukarsintojen (88 bändiä!) suurimman äänisaaliin kerännyt yhtye sadallayhdellätoista (111) äänellä! 13.04.: 133 äänin turvin yhtyeen tie jatkuu Semifinaaleista kohti Suomen finaalia, Nosturin lavalle ! EMERGENZA FESTIVAL SUOMEN FINAALI 11.05. ! Lauantaina esiintyy 15 bändiä joista arvovaltaisen raadin eteen pääsee vain yhdeksän yhtyettä! Kahdeksan yleisön suosikkia ja yksi bändien suosikki. Tule antamaan äänesi meille ! Tämä ilta voi avata bändille ovia, joista emme yksin pääse läpi. Sinä olet avain äänesi kanssa! ♥ -- Tuomo Salmelainen & Helsinki Unplugged showtime 18:30 Liput ennakkoon 12¤ / Ovelta 14¤ S / K-18 Tapahtuma on ikärajaton. Rajattu anniskelualue. -- Lippuja saa ennakkoon vain suoraan bändiltämme. Bändi hyötyy ennakkoon ostetuista lipuista, joten toivomme, että ostatte lipun meiltä etukäteen! Lähetä lipputilaus sähköpostitse booking(at)helsinkiunplugged.fi laittamalla viestiin nimesi ja kuinka monta lippua tarvitset tai tule nykimään hihasta niin toimitamme lipun sinulle. 18:30 Tuomo Salmelainen & Helsinki Unplugged 18:55 Planet Fallout 19:20 Slow Morning 19:45 For Tomorrow 20:10 Berlin Nun 20:35 Tiisu 21:00 Fuse! 21:25 Fools Champagne 21:50 Black Blood 22:15 Anthem Life 22:40 Bango Rangutan 23:05 Shout 23:30 Falangi 23:55 Colory 00:20 At Winters End 00:45 Above The Ocean www.helsinkiunplugged.fi www.facebook.com/helsinkiunplugged www.emergenza.fi www.elmu.fi |
Internet: | http://www.helsinkiunplugged.fi http://www.elmu.fi/ |