Muusikoiden.net
03.12.2016
The Bassbreaker™ Guitar Amplifier Series | Fender® 

Etusivulle
KeikatIlmoita keikkaArtistitPostituslista
KeikkatunnelmatBändipäiväkirja
Palaute

Keikka: 10.07.2012 - renate/cordate


Päivämäärä:ti 10.07.2012
Esiintyjä:renate/cordate
Paikka:Oulu, Nuclear Nightclub
Lisätietoja:Raskasta sludgea ja stoneria yhdistelevä Weedeater saapuu keskikesällä Suomeen ensimmäistä kertaa. Yhdysvaltalaiskolmikko soittaa Suomessa kaksi keikkaa, 9. heinäkuuta Kuudennella linjalla ja seuraavana iltana Oulussa Nuclear Nightclubissa.

Pohjois-Carolinassa vuonna 1997 perustettu Weedeater julkaisi ensimmäisen pitkäsoittonsa “…And Justice for Y’all” vuonna 2001, yhtyeen tunnetuin albumi lienee vuoden 2007 “God Luck and Good Speed”. Bändin viimeisin julkaisu on viime keväänä ilmestynyt neljäs Weedeater-levy, Steve Albinin johdolla äänitetty “Jason…The Dragon”. Weedeaterin musiikilliset juuret löytyvät sludge- ja stoner metalista, joita yhtye maustaa Electric Wizard -henkisillä riffittelyillä, huumehuuruisilla teemoilla sekä aiemmin muun muassa Buzzov*enissa ja Bongzillassa vaikuttaneen vokalistin Dixie Daven korisevalla laululla.

Oulussa lämppäreinä toimivat paikalliset psykedeliaorkesterit Boar ja renate/cordate.

Liput 16 euroa (sis.narikan), ennakot myy Oulun Levykauppa Äx.

http://www.weedmetal.com/
http://www.facebook.com/weedmetal
http://www.southernlord.com/band_WED.php
http://boar.bandcamp.com/
http://renatecordate.bandcamp.com/
Internet:http://renatecordate.bandcamp.com/
http://www.nuclear.fi/
   Tulostettava versio

» Jaa keikka Facebookissa
» Lisää Googlen kirjanmerkkeihin
» Jaa keikka MySpacessa
» Lähetä Twitteriin


Tarkasta aina keikan todenperäisyys esiintyjän ja/tai esiintymispaikan kotisivuilta.
Muusikoiden.net ei vastaa keikkojen oikeellisuudesta!

Hosted by Nebula.fi

 

Copyright ©1999-2016, Muusikoiden Net ry. Kaikki oikeudet pidätetään.  
Käyttöehdot | Rekisteriseloste | Netiketti | Mediakortti