Muusikoiden.net
19.04.2024
 

Etusivulle
KeikatIlmoita keikkaArtistitPostituslista
KeikkatunnelmatBändipäiväkirja
Palaute

Keikka: 23.03.2012 - Fuck the Facts (CAN)


Päivämäärä:pe 23.03.2012
Esiintyjät:Fuck the Facts (CAN)

Terveet Kädet
Vene

Paikka:Oulu, Ykän pub
Lisätietoja:perjantai
21:00 - 3:00


Paskakaupunni ry järjestää kansainvälisen tason jytinät:

Kanadalainen, Relapsella kolme viimeisintä levyään julkaissut pitkän linjan erikoisgrindibändi Fuck the Facts saapuu Ouluun osana Euroopan kiertuettaan. Kokeellista, progehtavan polveilevaa grindcorea äärimmäisen äkäisellä otteella soittava bändi irrottanee päitä kaikilta aggressiivisen musiikin ystäviltä, sopii niin sairaille mögäfriikeille kuin tarkkakorvaisille progejätkille!

Terveet Kädet soittaa ensimmäisen Oulun keikkansa uudella kokoonpanolla. Skenepoliisit ovat tervetulleet tarkistamaan nuoriso-rytmisektio Kannisto & Kaarlelan työskentelyn, pikkulinnut kertoivat etelän Albumiklassikko-keikkojen tulikokeista ettei TK edelleenkään leiki. Uh!

Oululaisen VENE-yhtyeen uusi levy on saanut nimekseen Hiljaa pää kiinni, mutta julkkarikeikalla bändi aikoo todennäköisesti toimia päinvastoin. Onko luvassa levyn tiedotteen lupaamia jyrkkiä irtiottoja ja purkkapoppia, vai onko kyseessä kaikkien aikojen noiserockhuijaus? Tule ja koe kolmas luku oululaisen mölymusiikin uuden aallon historiaa.

Liput 7 ¤, jäseniltä 6 ¤, levyt soi ysiltä ja eka bändi 22.30.
Internet:http://fuckthefacts.bandcamp.com/
http://www.ykanpub.com
   Tulostettava versio

» Jaa keikka Facebookissa
» Lähetä Twitteriin


Tarkasta aina keikan todenperäisyys esiintyjän ja/tai esiintymispaikan kotisivuilta.
Muusikoiden.net ei vastaa keikkojen oikeellisuudesta!