Keikka: Varvara
Päivämäärä: | Keskiviikko 12.10.2011 |
---|---|
Esiintyjät: | Varvara Grandeville |
Paikka: | Helsinki, Bar Loose |
Lisätietoja: | VARVARA Haminalaisen Varvaran debyyttialbumi ”Southeast Relations” julkaistaan lokakuun 5. päivä ja keskiviikkona 12.10. yhtye saapuu juhlimaan levyn julkaisua Bar Looseen. Genrerajat ylittävää vaihtoehtorockia soittavan Varvaran vahvuus on yhtyeen tunnistettava sointi. Lauluntekijä Mikko Kirin sävellykset ja persoonalliset vokaalisuoritukset yhdistävät perisuomalaisen haikean pohjavireen kansainväliselläkin tasolla näkemyksellisiin kappaleisiin. Yhtyeen jäsenten keräämä, yhteensä vuosikymmenten mittainen soittokokemus eri musiikkityylien parissa kuuluu orkesterin ennakkoluulottomassa soinnissa. Ennen ensilevyään vuonna 2007 sivuprojekteista jäsentensä pääbändiksi kasvanut yhtye on julkaissut kaksi EP:tä, ”Splatters” ja ”This City Offers No Comfort”. "Southeast Relations" -albumin julkaisua ennakoi single ”Nicotine Stains”, joka julkaistiin digitaalisesti 22. elokuuta. Single on kuultavissa yhtyeen kotisivuilla osoitteessa: http://varvaraband.com GRANDEVILLE soutaa ympäriinsä erilaisia ääniä yhteen sovittaen. Maanläheisyys on punaisena lankana, jolla on tähän asti ommeltu yhteen melkoisen värikäs tilkkutäkki. Musiikkityylin lokerointia katsotaan usein kieroon, turhaankin, mutta Grandevillen musiikkia on hankala lokeroida, bändin itsensä puolesta ainakaan, koska oma korva ei siihen kuulemma riitä. Yleiskäsitteenä poprock on kuitenkin melkoisen kelvollinen. Viime viikkoina Grandevillen musiikkiin on voinut tutustua mm. YleX:n taajuuksilla Kasistar-bändikilpailussa ansaitun menestyksen myötä! Liput 6 ¤, ennakkoliput alk. 5 ¤ www.tiketti.fi |
Internet: | http://www.barloose.com |