Keikka: the Defenders
Päivämäärä: | Lauantai 16.04.2011 |
---|---|
Esiintyjät: | the Defenders After it The Lockkers |
Paikka: | Kajaani, ravintola balls |
Lisätietoja: | K-40+, entisten nuorten bileet. Heleijaa tanssiva kansanosa. Jälleen on tullut se aika jolloin kannattaa 60- ja 70-luvuilla Kauppakadulla linttaan tallatut tanssikengät tervata uuteen uljaaseen pitoon. Lattiahan luistaa joka tapauksessa, mikäli vanhat merkit pitävät paikkansa. Viime kerran suuren suosion hullaannuttamina järjestävä K-40+ organisaatio on kerännyt voimansa uuteen koitokseen ja tarjoaa tanssikasalle kolme kovaa bändiä. The Defenders, The Lockkers, After it Kaikki monissa liemissä marinoiduilla soittajilla varustettuja, oman genrensä musiikin läpikotaisin tuntevia rokkiorkestereita. Rokkivuosia takana enemmän kun ilikiää selvinpäin sanoa. Musiikki on sitä ittiään eli tanssittavaa rokkia ja poppia sieltä hyvän musiikin alkulähteiltä eli 60 ja 70-luvuilta tyyliin CCR, Kinks, Hurriganes, Dr-Feelgood. Animals, Hollies jne. Suomenkielistä poppie ei nyt tule, sitä säästellään ensi kertaan. Tulepa paikalle fiilistelemään hyvää musiikkia ja katsomaan vieläkö ne kaverit tunnistaa. Soita kaverille kans ja jatka juttua. Ikärajaa ei ole, K-40+ on vaan nimi. Nuoremmat kollit ja kissat tervetuloa joraamaan puumien ja panttereiden seassa. Rock on ikärajaton riemu! Liput 6, 2 euroamikä on näin paljosta melko vähän |
Internet: | http://www.balls.fi |