Keikka: Julia Marcell
Päivämäärä: | Keskiviikko 23.03.2011 |
---|---|
Esiintyjät: | Julia Marcell Catself Oona Kapari |
Paikka: | Helsinki, CLub Liberté |
Lisätietoja: | 23.maaliskuuta, Julia Marcell esiintyy ensimmäistä kertaa Suomessa. Hän tulee Saksasta nimenomaan esiintymään Club Libertéssä Helsingissä. Julia Marcell http://www.juliamarcell.com/ on artisti jonka ura todella lähti käyntiin vuonna 2007, kun hän onnistuneesti sai kerättyä budjetin debyyttialbumilleen fanirahoitus-sivustolla SellaBand.com. Hän oli pistänyt sivustolle kuultavaksi kappaleita omakustannelevyltään "Storm", ja keräsi 50.000 $ budjetin vain kolmessa kuukaudessa. Hän oli kansainvälisesti yksi ensimmäisiä artisteja joka sai näin fanirahoituksen avulla debyyttialbuminsa tehtyä. Albumi "It Might Like You" levytettiin Berliinissä, tuottajana Moses Schneider. Se on saanut useita loistavia arvosteluja. Muun muassa The Guardian kutsui Juliaa yhdeksi "huomisen henkilöistä". Hän on esiintynyt useassa maassa, mukaanlukien Japani ja USA. Tällä hetkellä hän on työstämässä toista albumiaan, joka odotetusti ilmestyy tänä keväänä. Julia Marcell esiintyy soolona ja jakaa lavan kahden muun artistin kanssa: Oona Kapari http://www.myspace.com/oonakapari ja Catself http://www.catself.com, jotka molemmat säestävät itseään kitaralla ja pianolla. Oona Kapari on laulaja-lauluntekijä Helsingistä, joka on tähän mennessä julkaissut omakustennelevyn "Suoraan suoneen". Catself, joka on tähän mennessä äänittänyt kaiken musikkinsa kotonaan, on ensimmäinen artisti Suomesta joka on onnistuneesti kerännyt budjetin sivustolla SellaBand.com. Hän pääsi tavoitteeseensa 40.000 ¤ 6.2.2011, tarkkaan sanottuna 40.007 ¤ (koska summa muunnettiin dollareista), joka on toiseksi suurin budjetti mitä SellaBandissä on kerätty, edessään vain kuuluisa Public Enemy yhtye. Catself on nyt aloittamassa debyyttialbuminsa tekemisen. Libertén keikan jälkeen, Julia Marcell esiintyy vielä toisen kerran Helsingissä heti seuraavana päivänä (24.maaliskuuta) Korjaamon Folks klubilla, lämppärinä suomalaiselle Yöjuoksijat bändille. Molemmat keikat alkavat klo 21.00. |
Internet: | http://www.juliamarcell.com/ http://www.clubliberte.fi/ |