Keikka: UMO
Päivämäärä: | Torstai 02.12.2010 |
---|---|
Esiintyjä: | UMO |
Paikka: | Helsinki, Vanha ylioppilastalo |
Lisätietoja: | Solistina Sami Pitkämö (laulu), kapellimestarina Kirmo Lintinen Tanssijat valtaavat Vanhan! Joulukuussa UMO valottaa big band –musiikin historiaa tarjoten laajan katsauksen swingmusiikkiin ja Jimmie Luncefordin orkesterin tuotantoon. 1930-luvun puolivälissä kehittynyt iloinen swing oli aikansa rock ´n´ rollia, ja swingin kulta-aikana jazzista tuli erittäin suosittua populaarimusiikkia. Laulaja Sami Pitkämö loistaa konsertin solistina Frank Sinatran ja Bing Crosbyn jalanjäljissä. - Swing voi olla erilaista tyyliltään, ja konsertissa kuullaan sekä herkkiä balladeja että vauhdikkaan viihdyttäviä klassikoita, konsertin suunnittelija ja kapellimestari Kirmo Lintinen kertoo. Suurin osa konsertin ohjelmasta perustuu amerikkalaisen Jimmie Luncefordin musiikkiin. Lunceford johti vuosina 1927 — 1947 omaa big bandiaan, jonka svengaavissa konserteissa komedia, asusteet ja leikkimielisyys olivat tärkeässä asemassa. Näyttävyydestä huolimatta Lunceford ei tinkinyt musiikin laadusta, vaan yhteissoitto ja orkesterin taiteellinen taso olivat huipussaan. Mitä swing on? Big band –musiikki alkoi kehittyä 1920-luvun loppupuolella, ja tuon ajan suosituimpia orkesterinjohtajia ja tyylin luojia olivat etenkin Benny Goodman ja Count Basie Yhdysvalloista lähtöisin oleva tyyli kukoisti vuosina 1935 — 45, ja se levisi nopeasti ympäri maailmaa kansainväliseksi musiikkilajiksi Big bandeilla oli konserteissa laulusolisteja, mutta heistä sukeutui vasta myöhemmin varsinaisia tähtiä. Swing-aikakaudella big band johtajineen oli tärkeimmässä roolissa. Ikäraja konserttiin on 18. Show & Dinner –liput tulossa myyntiin! Seuraa viestintäämme tällä sivulla. Liput ovelta: 28 (norm.) / 23 (eläk.) / 14 (opiskelijat, työttömät) Liput ennakkoon Lippupalvelusta: http://www.lippupalvelu.fi/UMO+Klassikko%3A+Swing-gaala-lippuja/event/VAN0212A |
Internet: | http://www.umo.fi/umo- … set-swing-tanssiaiset/ |