Muusikoiden.net
29.03.2024
 

Etusivulle
KeikatIlmoita keikkaArtistitPostituslista
KeikkatunnelmatBändipäiväkirja
Palaute

Keikka: 27.06.2009 - Terveet Kädet


Päivämäärä:la 27.06.2009
Esiintyjät:Terveet Kädet

Death By Snoo Snoo
Diskelmä
Hedelmäpommi
Khatarina
Noituus
Omaisuusvahinko
Out of Tune
Polttoitsemurha
Rattus
Sörsselsöns
The Handshake
Vene
Ydintuho

Paikka:Oulu, Ykän Pub
Lisätietoja:Hässäkkä-päivät Goes Pottupeltorock 2009

Kulttuuriyhdistys Paskakaupunni yhdistää tänä kesänä kaksi oululaista punk- ja hardcoremusiikin erikoisfestivaalia yhdeksi massiiviseksi kokonaisuudeksi. Hässäkkä-päivien ja Pottupeltorockin symbioosin areenaksi on varmistunut punk-keikkojen kantapaikka Ykän Pub, jota alan harrastajat ovat käyneet ihmettelemässä jo etelästä saakka. Ravintolan etupihalle nousee mahtipontinen ulkolava ja toinen sali sijaitsee tuttuun tapaan ravintolan sisätiloissa. Viikonlopun aikana näissä puitteissa esiintyy kaiken kaikkiaan 24 alan bändiä, joiden joukossa on niin uusia tuttavuuksia, paikallisia erikoisuuksia kuin kovimpia vanhoja tekijöitäkin.

Festivaaleilta on saatavilla myös hyvää ruokaa, juomaa ja levyjä useammaltakin kauppiaalta, joten räyhäkkään musiikin ystävillä on nyt ainutlaatuinen tilaisuus viihtyä koko viikonloppu Ykälän ainutlaatuisessa atmosfäärissä.

Portit aukeavat perjantaina klo 18:00 ja ensimmäinen bändi aloittaa klo 19:00. Lauantaina soitto alkaa klo 16:30 ja lipunmyynti tunti ennen tätä. Ykän Pub on molempina iltoina avoinna klo 03:00 saakka. Tapahtuma on ikärajaltaan K-18 ja kahden päivän ennakkolippuja voi ostaa Oulun Levykauppa Äxästä.

Liput:

2 päivää: 20 euroa (vain ennakosta)
perjantai: 10 euroa
lauantai: 12 euroa

Lisätietoja:

http://www.hassakkapaivat.com
http://www.paskakaupunni.org
http://www.ykanpub.com
Internet:http://www.myspace.com/terveetkadetofficial
http://www.ykanpub.com
   

Tulostettava versio

» Jaa keikka Facebookissa
» Lähetä Twitteriin


Tarkasta aina keikan todenperäisyys esiintyjän ja/tai esiintymispaikan kotisivuilta.
Muusikoiden.net ei vastaa keikkojen oikeellisuudesta!