Keikka: Scapegoat

Päivämäärä:Perjantai 01.06.2007
 
Esiintyjät:Scapegoat
Electric Monk
 
Paikka:Imatra, Ravintola WooDoo
Lisätietoja:Helsinkiläinen ELECTRIC MONK ja Tamperelainen SCAPEGOAT esiintyvät
Neppariklubilla Ravintola WooDoossa Imatralla 1.6. -07. Samana iltana myös
kolme DJ:tä soittavat muuten aika ****n hyvää musaa.

Electric Monk on jo herättänyt suurta mielenkiintoa suomalaisessa
musiikkitarjonnassa energisellä psykedeelisvaikutteisella
rockrynkytyksellään. Tiukalla soittotaidolla varustettu hippiretkue on
julkaissut tähän mennessä neljä demoa, joista uusin, "Wake Up The
Neighbours!" on saanut lähes yksimielisesti pelkkää kiitosta suomalaisessa
musiikkimediassa. Electric Monk on ehdottomasti yksi mielenkiintoisimmista
tulokkaista suomessa, joten ensimmäistä pitkäsoittoa ei tarvinne enää kauaa
odotella.

Illan aloittava Scapegoat luottaa vahvasti alternative-rockin vetovoimaan.
Vahvaa grungeen nojautuvaa melodista poljentoa on tarjoiltu kolmen ep:n
verran, joista uusin, niinikään tamperelaiselle TRC-Records -levymerkille
levytetty "John Doe" -ep on lisännyt bändin näkyvyyttä lisää. Ensimmäinen
pitkäsoitto, "Sinners For Sale" julkaistaan näillä näkymin tänä kesänä.

K-18, liput 3¤(ei paha)
Internet:

Tarkasta aina keikan todenperäisyys esiintyjän ja/tai esiintymispaikan kotisivuilta. Muusikoiden.net ei vastaa keikkojen oikeellisuudesta.