Keikka: Cosh Boys

Päivämäärä:Perjantai 28.07.2006
 
Esiintyjät:Cosh Boys
Happotedit
The Dangermen
The Rapiers ( Uk )
 
Paikka:Tuusula, Crazy Kaiffari
Lisätietoja:Happotedit aloittaa räväkästi illan jo klo. 21.00. Monet rockabilly-klassikot saavat uudenlaisen sisällön biisien teksteihin. Happotedit esittää roisia ja rankkaa teddyboy-rockabillyä suomeksi aidolla asenteella. Tältä huumoribändiltä ilmestyy lähiaikoina pitkäsoitto, joka kantaa nimeä Mäntsälän Kapinalliset. Cosh Boys on paljon keikkaileva bändi pääkaupunkiseudulta. Tältäkin bändiltä löytyy ohjelmistosta instrumentaaleja, mutta myös rock´n´ rollia ja rockabillyä. Cosh Boysin tuore cd: Bring That Rockabilly Back on myynyt lähes loppuun. Uutta levyä odotellaan loppuvuodesta. The Dangermenin viime esiintyminen Crazy Kaiffarissa yllätti monet positiivisesti. Vaikka yhtye onkin perutettu jo vuonna 2003, ei keikkoja ole kovin paljon takana. Tämä johtuu siitä, että bändin jäsenet ovat soittaneet ja soittavat edelleen eri kokoonpanoissa,
mm. Sleepwalkers, Quiets, Husky & The Sandmen ja Defusers. Tältä instrumentaalibändiltä ei ole pitkäsoittoa vielä ilmestynyt, mutta Twangsvillen Driving Guitars- levykokoelmalta löytyy neljä biisiä. Erityisen hyvän vastaanoton sai No Exit-niminen kappale, joka on soinut jopa amerikkalaisilla surf-radioasemilla. Kappale ylsi erään radioaseman soittolistalla ykköseksi.
Englantilaisen The Rapiers-yhtyeen linjana on 60-luvun alun brittiläinen rock´n´roll ja rautalanka. Ajallisesti heidän musiikkinsa sijoittuu aikaan, ennen kuin nimeltä mainitsematon liverpoolilaisnelikkö aloitti mailmanvalloituksensa. Omien kappaleiden lisäksi, ohjelmistossa tullaan kuulemaan Shadows-tyylisiä instrumentaaleja ja luunkovien brittirokkareiden tekeleitä, vaikkapa Johnny Kidd & The Piratesia. Bändiä yleisesti tituleerataan lauseella; The best 60´s band since the 60´s eli paras 60-luvun tyylinen bändi sitten 60-luvun. Lontoosta kotoisin oleva nelimiehinen kokoonpano tunnetaan ammattimaisesta otteestaan. Kovalla työllä bändin jäsenet ovat pysyneet täyspäiväsinä musiikin ammattilaisina jo yli kahdenkymmenen vuoden ajan. Vaikka viimeaikoina viikatemies on tehnyt tuhoaan bändin sisällä ja ympärillä, ei tämä ole lannistanut heitä. Viime vuonna bändin kitaristi Wayne Nicholls menehtyi traagisesti, hänen paikalla nähdään Neil Ainsby, joka on itseasiassa bändin aikaisempi jäsen. The Rapiers on myös ollut taustabändinä monille edesmenneille brittirokkareille, kuten Screaming Lord Sutch, Tony Meehan, Heinz ja hiljattain menehtyneille Tommy Brucelle ja Freddie Garritylle, joka lauloi bändissä nimeltään Freddie & The Dreamers. Yhä edelleen heitä saattaa nähdä suuremmissa konserttisaleissa ja teattereissa Jet Harrisin, Billie Davisin, John Leytonin, Terry Denen, Mike Berryn, Brian Poolen tai esimerkiksi Billy J. Kramerin taustabändinä. He ovat esiintyneet ja jopa levyttäneet monissa maineikkaissa lontoolaispaikoissa, joista mainittakoon London Palladium ja mm. Lontoon teatterialueella West Endissä pyörinyt Cliff Richard-musikaali Me&My Shadows. Tässä musikaalissa he esittivät hyviä ystäviään ja esikuviaan The Shadows-yhtyettä. Vaikka heillä on ollut kunnia esiintyä monien legendaaristen brittirokkareiden taustalla, The Rapiers ei suinkaan ole vain taustabändi, vaan he ovat tulleet tunnetuksi omilla levytyksillään. Omaa materiaalia on kertynyt vuosien varrella lähes kaksikymmentä erinlaista julkaisua, erinlaisina formaatteina.
Suuriin areenoihin tottunut The Rapiers nähdään nyt intiimissä pubiympäristössä, eikä jätä varmasti ketään kylmäksi.
28.7. Guitar Rock´n´Roll Heaven, Crazy Kaiffari,Hyrylä, Tuusula. Klo.19-03.00. Liput 22€. Ennakkoliput: Crazy Kaiffari, Levyikkuna-Kerava Goofin Records-Helsinki.
Internet:http://koti.welho.com/mkopone6/coshboys.html

Tarkasta aina keikan todenperäisyys esiintyjän ja/tai esiintymispaikan kotisivuilta. Muusikoiden.net ei vastaa keikkojen oikeellisuudesta.