Keikka: Delfoi Road

Päivämäärä:Torstai 30.01.2025
 
Esiintyjät:Delfoi Road
RunJuliet
Split Keys
 
Paikka:Helsinki, On The Rocks
Lisätietoja:Alternative rockin juhla On The Rocksissa tammikuun lopulla – lavalla Delfoi Road, RunJuliet ja Split Keys

Täysi-ikäiseksi kasvanut helsinkiläinen Delfoi Road luottaa kauniisiin laulumelodioihin ja suuriin tunteisiin. Yhtyeen matkassa voi kokea pakahduttavan koskettavaa ja aitoa musiikin iloa. Delfoin väkevä paluu-EP ”Reborn Skies” julkaikaistiin 2022 reilun vuosikymmenen hiljaiselon jälkeen. Ja matka jatkuu, kauan odotettu debyyttialbumi näkee päivänvalon myöhemmin tänä vuonna.

RunJuliet on viisihenkinen rock/post/metal-yhtye Helsingistä. Tyylilajimme punainen lanka on raskaampi rock. Kappaleissamme kuullaan myös sävyjä muistakin alalajeista. Post-apocalyptic teema on läsnä soundissa sekä sanoituksissa, groovea unohtamatta.

Split Keys on sielussa jytisevää rockia, josta ihmisen kosketusta ei ole haluttu silotella pois, vaan korostaa. Yhtye julkaisi juuri debyyttialbuminsa ’Freeway Confessions’, jonka biisit ovat nousseet mm. Spotifyn soittolistoille. Parhaimmillaan yhtye on kuitenkin juurikin livenä, jolloin vahvat melodiat, säröbassolinjat ja täydellisesti rullaavat rummut jättävät kuulijaan vahvimman jäljen.

On The Rocks
To 30.1.2025

19:00 ovet auki

Liput:
– ennakkoon Tiketistä 13 ¤
– ovelta 16 ¤, mikäli jäljellä
Internet:https://www.instagram. … h=MTNwNDk0eXE3OW84bA==
https://www.rocks.fi/t … -runjuliet-split-keys/

Keikkakuva (#134833)

Tarkasta aina keikan todenperäisyys esiintyjän ja/tai esiintymispaikan kotisivuilta. Muusikoiden.net ei vastaa keikkojen oikeellisuudesta.