Keikka: Muovi Makkonen
Päivämäärä: | Lauantai 25.01.2025 |
---|---|
Esiintyjät: | Muovi Makkonen Kesy Kumma Koje |
Paikka: | Kuopio, Kaivuri Pub |
Lisätietoja: | Ääri indie ilta tuo yhteen kolme ihmeellistä, ihanaa ja ihmetyttävää orkesteria kolmesta eri kaupungista. Kuopiolainen Kesy tarjoilee setissään rock´n- pop´n-punk musiikkia ja kutsuu seikkailulle menneen ajan lähiöbaarien, New York 77´ undergroundin sekä perisuomalaisen tarinankerronta perinteen äärelle. Kesy on perustettu 2016 ja muhinut hiljalleen iloisesti kuplivaksi kokonaisuudeksi. Bändi on saanut kriitikoilta kiitosta omaleimaisesta musiikistaan sekä yleisöltään keikkojen hyvästä tunnelmasta. Muovi Makkonen on vuonna 2019 perustettu duo, joka soittaa synkkää ja häröä suomenkielistä rokkia. Muovi Makkosen kuuluu kappaleista vastaava Elisa Makkonen (koskettimet & laulu) ja useista punkbändeistä tuttu kitaristi Tommi Kanerva (mm. Murheenlaskso) Tamperelainen Kumma Koje puolestaan soittaa vaihtoehtorockia, jossa lauletaan ihmisistä, eläimistä ja ihmiseläimistä. Vuonna 2023 perustettu yhtye on julkaissut kaksi singleä, joista tuorein "Sisältövaroitus" oli myös Rumban ennakkosoitossa. Kumman Kojeen muodostavat lauluntekijä Tuukka Hämäläinen (akustinen kitara ja laulu), Marko Perukangas (sähkökitara), Elmo Laakso (rummut), Mikko Hautakangas (basso) ja Sofia Molin (laulu) Sinun puolestaan ei tarvitse kuin tulla paikalle. Se riittää. Kaivuri pubiin on vapaa pääsy :-) |
Internet: | http://www.facebook.com/muovimakkonen http://www.kaivuripub.fi |