Keikka: Joona & Linnut
Päivämäärä: | Torstai 21.11.2024 |
---|---|
Esiintyjät: | Joona & Linnut Jere Valkonen Perussastamala Sofia Voltti |
Paikka: | Turku, Nirvana Bar & Live Club |
Lisätietoja: | Ovet klo 20 PERUSSASTAMALA Useissa eri yhtyeissä (mm. Linda Fredriksson Juniper) basistina tunnettu artisti Mikael Saastamoinen on tehnyt jo neljän levyn verran omaa uniikkia musiikkia artistinimen “Perussastamala” alla. Perussastamalan uusin levy Dream Machine julkaistaan 22.11 ja on tyyliltään alternative electroa ja sisältää progressiivisia tanssittavia teoksia. Perussastamala esiintyy livenä duona laulaja Eriikan kanssa. Kappaleissa on vaikutteita indierockista, EDM:stä ja house-musiikista. https://linktr.ee/perussastamala https://www.youtube.com/watch?v=QYrjvWMW6lA JERE VALKONEN Jere Valkonen on jyväskyläläinen lauluntekijä, joka juhlistaa Nirvanassa toisen albuminsa, Viimeistä kertaa, julkaisua. Kyseessä on tarinallinen kokonaisuus nuorena solmitusta avioliitosta, ahtaasta uskosta ja erosta. Albumilta aiemmin julkaistu Kuka laulaa -single voitti Yle Radio Suomen Levylautakunnassa ja muutkin sinkut ovat saaneet radiosoittoa sekä kiitosta mm. Radio Helsingissä ja Soundissa. Valkosen musiikissa kuuluu kaikuja alt rockista Leonard Coheniin ja laulujen tekstit kurottavat kohti toisia todellisuuksia, vaikka uuden levyn vereslihaisa teema on myös rysäyttänyt lauluntekijää korkeuksista kuolevaisten pariin. Jere Valkonen: laulu, kitara Riku Haapala: basso Mathias Hermansson: koskettimet Tuuli Wallenius: sähkökitara Henry Lightfoot: rummut https://www.instagram.com/jerevalkonen/ https://ffm.to/jerevalkonen SOFIA VOLTTI Debyyttisinglensä ‘Mihin mua koskee’ lokakuussa julkaissut Sofia Voltti on tuore popartisti, joka esittää suomenkielisiä kappaleitaan livebändin kanssa. Biisit ovat rytmikästä poppia, joissa yhdistyvät vahvat lyriikat ja helposti lähestyttävät melodiat. Sofia Voltti käsittelee kappaleissaan elämän realiteetteihin törmäämistä ja omien rajojen löytämistä – kaikki ripauksella huumoria ja pilkettä silmäkulmassa. JOONA & LINNUT Joona & Linnut on yhtye joka yhdistelee saumattomasti eri genrejä pop-rockista funkkiin, folkkiin ja sivutietä takaisin. Bändi on nauttinut kovasta keikkasuosiosta Turussa ja Helsingissä ja äänittää tällä hetkellä levyä. Ensimmäinen sinkku "Yö Kun Saapuu Turkuun" ilmestyi toukokuussa 2023. |
Internet: | https://www.instagram.com/joonamusic/ https://nirvanaturku.fi |