Keikka: Jere Valkonen
Päivämäärä: | Keskiviikko 06.11.2024 |
---|---|
Esiintyjä: | Jere Valkonen |
Paikka: | Jyväskylä, Poppari |
Lisätietoja: | Liput ovelta 10/5¤ Ovet klo 18 Jere Valkonen klo 19 Jere Valkonen on jyväskyläläinen lauluntekijä, jonka toinen albumi ”Viimeistä kertaa” julkaistaan 1.11.2024. Levy on tarinallinen kokonaisuus nuorena solmitusta avioliitosta, ahtaasta uskosta ja lopulta myös erosta. Albumilta vuoden aikana julkaistut singlet ovat saaneet radiosoittoa ja kiitosta mm. Ylellä, Radio Keskisuomalaisessa ja Soundissa. Levyä ovat olleet tuottamassa Jussi Pelkonen (Ursus Factory) ja Mathias Hermansson (Brother Alfred, Luukas Oja), jotka nähdään myös Valkosen yhtyeessä Popparissa, jyväskyläläisten muusikkojen Henry Lightfootin, Riku Haapalan ja Tuuli Walleniuksen rinnalla. Valkosen musiikissa kuuluu kaikuja vaihtoehtorockista ja coheniaanisesta folkista. Laulujen tekstit kurottavat kohti toisia todellisuuksia, joskin toisen levyn vereslihaisa teema on myös rysäyttänyt lauluntekijää korkeuksista kuolevaisten pariin. www.jerevalkonen.fi Instagram @jerevalkonen ffm.to/jerevalkonen |
Internet: | http://www.jerevalkonen.fi http://ravintolapoppari.fi |