Muusikoiden.net
15.04.2024
 

Etusivulle
KeikatIlmoita keikkaArtistitPostituslista
KeikkatunnelmatBändipäiväkirja
Palaute

Keikka: 03.04.2024 - Mathias Sandberg Trio


Päivämäärä:ke 03.04.2024
Esiintyjä:Mathias Sandberg Trio
Paikka:Jyväskylä, Ravintola Poppari
Lisätietoja:Mathias Sandberg Trio palaa Jyväskylään kuin alkukevään lämpö ja valo! Kauden avauskonsertissa kuullaan yhtyeen perinnetietoista ja hyväntuulisena virtaavaa, ”hard swingin', groovy & soulful jazz” -sekoitusta.

Kitaristi Mathias Sandberg on jo pitkään ollut Vaasan elinvoimaisen jazzskenen kantavia toimijoita niin muusikkona kuin klubisarjojen taiteellisena tuottajana. New Yorkissa ja Bostonissa opiskellut soittaja on kiertänyt Euroopassa ja Yhdysvalloissa sekä tehnyt yhteistyötä pohjoismaisen jazzin keskeisten nimien kanssa.

Vuosien saatossa saumattomaksi hioutuneessa kitaratriossa ovat mukana basisti Zacharias Holmkvist ja rumpali Stefan Brokvist. Yhtyeen debyyttialbumi The Doctor (2020) sai hienoja arvioita Atlantin molemmin puolin. Vuonna 2023 ilmestyi uusi pitkäsoitto The Captain, jonka vastaanotto on jatkunut kiittävänä: kritiikeissä toistuvat mm. sellaiset sanat kuin svengaava, intiimi, täyteläinen.

Mathias Sandberg – kitara
Zacharias Holmkvist – kontrabasso
Stefan Brokvist – rummut

Jazz Jkl Live: Mathias Sandberg Trio Ravintola Popparissa ke 3.4. klo 19. Liput 15/10 ¤.

Lippujen ennakkovaraus:
https://forms.gle/7W8Aadyn8UVmnNas6

Tapahtuma Facebookissa:
https://fb.me/e/9z4u771dd

Kuva: Jan Sandvik
Internet:https://jazzjkl.fi/tap … mathias-sandberg-trio/
http://ravintolapoppari.fi/
   

Tulostettava versio

» Jaa keikka Facebookissa
» Lähetä Twitteriin


Tarkasta aina keikan todenperäisyys esiintyjän ja/tai esiintymispaikan kotisivuilta.
Muusikoiden.net ei vastaa keikkojen oikeellisuudesta!